Elät vain yhden kerran

 
Mikä olisikaan parempi tapa lopettaa täysi-ikäisen elämäni ensimmäinen täysi sinkkuvuosi, kuin olla aika ihastunut semmoiseen söpöläiseen, joka on ihastunut takaisin?

Semmoisen (itsestäänselvän, mutta välillä autuaasti unohtuvan) asian halusin vaan lyhyesti jakaa, että älkää tytöt missään nimessä antako ulkokuoren hämmentää! Vaikka tuntuu ettei jaettaisi yhtään samoja mielenkiinnon kohteita ja kaikki ei olisikaan 100% match siihen unelmien prinssiin (jos sillä ei esim. oo viiksiä tai sen pää ei kolahtele kattoon tai... no siinä ne olikin (ei hitto, tajusin tän vasta nyt, joten tavallaanhan tältä koko jutulta meni nyt pohja mutta menköön)), sisältä voi paljastua sellaista sielujen sympatiaa ettei paremmasta väliä. Antakaa siis mahdollisuus, vaikka älyttömästi epäilyttäisikin!

Sitten äkkiä käykin niin, että päivät menee keskustellen eri kommunikaatiokanavien kautta ja loppuaika maiskutellen suklaisia silmiä mielessään. Ja sitten kun nähdään niin ei olla ollenkaan irti toisesta, kiehnätään sohvannurkassa katsoen laadukasta sarjaa ja nauretaan just samoissa kohdissa ja pussaillaan taju kankaalle.

Oli ihan jees treffit.

Jännittävää (ja entistä parempaa) uutta vuotta teille kaikille, nauttikaa jokaisesta hetkestä!

<3: Terttu

Joulu on kerran vuodessa vaan

Joulu on totisesti antamisen/saamisen/kovien pakettien kulta-aikaa. Kovan päänsäryn siitä ainakin saa, ja hämmennyksen. Ehkä se on tuhmien tyttöjen kohtalona?

Kun perinteiset perhevelvoitteet oli saatu karisteltua kantapäistä, seura muuttui ystäviksi, ruokaviini seurustelujuomaksi ja sivistynyt rusotus poskilla kohtalaisen räkäiseksi känniksi. Olin aivan äärimmäisen itsevarma, lumoava ja viehättävä tapaus.

Humalatila kohosi viimeistään täpötäydessä joulunviettobaarissa lukemiin "rakastanteitäkaikkia" ja "cometomama". En mene vannomaan, kuinka moni herra pääsi nauttimaan uskomattomasta suutelutaidostani, tai kuinka monta sen jo kokenutta osui kohdalle. Riittävä olis sanana hirveetä vähättelyä. Myös tuttuja oli liikenteessä pelottavan paljon, ainakin näin jälkikäteen pohdiskeltuna. Illan aikana tuli (kuulemma) järkytettyä mieliä ja (kuulemma) oltua todellinen herrasmiesnainen. Villeiksi venähtäneiden jatkojen päätteeksi olin pusutellut ainakin kahta varattua miestä (jotka toki paljastivat asian laidan vasta jälkikäteen) ja päädyin kolmannen kainaloon nukkumaan. Seuraavana päivänä olo oli varsin epätodellinen. Luulin heränneeni keskelle laadukasta jenkkiteinikomediaa.

Ja kaiken tämän avomielisyyden jälkeen sain kutsun treffeille sen yhden vapaan kanssa. Yritä nyt siinä sitten ymmärtää näitä y-kromosomillisia.

Note: ole mahdollisimman kaamea kusipää niin johan pojat on ihan in love.

Niin monta olen kohdannut matkallain

On huojentavaa kun jonkun kanssa voi jutella niin paljon vapautuneemmin kun jonkun toisen, varsinkin tilanteessa, jossa tuntuu että muuten vaakakupit on aika tasoissa. Se ei jätä ihan kauheesti epäselvyyksiä. Kutinaa vatsanpohjaan sitäkin enemmän.

 

Mä en ole oikein päässyt joulutunnelmiin vielä, enkä kovin vahvasti usko niihin pääsevänikään. Vaan mitäpä siitä, pieni breikki kaikesta tulee joka tapauksessa ihan tarpeeseen ja siitä varmasti otan kaiken ilon irti. Tässä vähän fiilistelymusiikkia muille jouluttomille sekä niille, joilta kaikkialta puskeva joulumusiikki on saanut korvat vuotamaan verta.

 

Pitkäsen Matti feat. Yona - Hetken Huumaa

Kutkuttava kesäinen lempi (ja sen muistelu) lämmittää vuoden pimeimpiä päiviä

The XX - Heart Skipped A Beat

Näihin aikoihin saattaa tuntua tältä (sometimes I still need you), mutta tunteen ohimenevyydelle on syynsä

 

Sophie Zelmani - Stay with my heart

A self-caused trouble.

 

 Mumford & Sons - White Blank Page

Marcuksen karhean äänen takia jokainen nainen (ja mieskin) on vähän hipsteri.

Ville Leinonen - Pieni ja lämpöinen

Hunajaisen tihkuvaa bossanovaa kynttiläisiin hetkiin

 

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Hyviä fiiliksiä itse kullekin säädylle!

Olen sinun jos tahdot niin

Terveisiä täältä korvia särkevästä biologisen kellon tikityskonsertista! Mistään muusta ei voi olla kyse, kun näin lyhyen ajan sisään olen taas retkahtanut uuteen kaksilahkeiseen. Kyllä, uuteen! Ikäänkuin tässä jo olemassa olevassa kourallisessa ei olis tarpeeksi.

Kakkatykkimössömassuihin tämä tikitys ei liity mitenkään, en todellakaan kärsi minkään tason vauvakuumeesta, ennemmin päinvastoin. Eiköhän syynä ole ihan vain se yksinkertainen tosiasia, että olen ollut sinkkuna kohta puolitoista vuotta, ja yksinolo alkaa maistua puulta. Johan sitä on tässä vähän huudeltukin, mitä sitä häpeilemään. Olis ihan kiva olla jonkun kaa.

Tämä viimeisin sykähdyttäjä kolahti jälleen ihan omalla tavallaan. Sanoisin, että tässä voisi hyvinkin olla haastaja Toivolle (tarkoittaen toivottoman märehtimisen loppua?). Pidän tämän satuhahmon kaltaisen olennon vielä toistaiseksi anonyyminä, niin en manaa koko hommaa heti alkuunsa. Toivotaan, että tästä vielä seuraa lisää kerrottavaa.

Mutta vielä kerran: järkyttävää! Viekää mut hoitoon.

Jos mä oisin sä kyl mäki oisin mun kaa

Hilmasta ei ole hetkeen kuulunut mitään, mutta hengissä mimmi pihisee! Villi sinkkukinkkuelo jatkuu hänenkin kohdallaan, eikä tasaantumista ainakaan ihan heti ole horisontissa nähtävissä. Ollaan tässä jouluhekumoissa suunniteltu yhteistä sinkkureissua ajankohtana x ja paikkaan x, vähän samaan tyyliin kuin kesälläkin. Hykerryttää jo valmiiksi.

Mun on aivan pakko jakaa yksi Hilman vahingossa lanseeraama miehenmetsästyskikka, naureskeltiin hyvä tovi humalaisen mielen nokkeluudelle.

Tarvitaan 1 hot-hot-Superkuumis ja 1 ei-niin-miellyttävä juntti (helpointa on valita joku ennestään tuttu veijari). Tapahtumapaikka: paikallinen yökerho. Promilleja veressä: riittävästi/vähän liikaa. Edetään seuraavasti:

1. Bongataan kuumis.
2. Flirttaillaan (vahingossa (kevyesti, toim. huom.)) seurassa olevalle juntille, joka jo hyvin pienestä liikkeestä on täysin pauloissa.
3. Siirrytään tanssilattialle juntin kanssa, jotta saadaan vähän muuta tekemistä.
4. Bongataan kuumis tanssimasta ja siirrytään tämän läheisyyteen.
5. Pyydetään kuumikselta apua hännystelijän karkoittamiseen.
6. Tanssitaan kuumiksen kanssa viehkeästi, kunnes juntti liukenee paikalta.
7. Kiitetään avusta ja jatketaan tanssimista yksin.
8. Toistetaan kohdat 5&6 tarvittaessa.
9. Jatketaan yhdessä iltaa, yötä, aamua.

Kuulemma toimii. (Ei vaihto- tai palautusoikeutta. Mahdollisena sivuvaikutuksena ei-toivotut yhteydenotot seuraavana päivänä jostakin vähemmän toivotusta suunnasta.)

Ei kaikista kohteliain, inhimillisin tai moraalisesti hyväksyttävin leikki, mutta hei. Ei aina tartte olla niin korrekti. Että pois ne palot nenukeista.

Löytyiskö joltain jotain vielä härskimpää kikkaa takataskusta? Saa jakaa! (eh-eh)

Tältäkö se tuntuu?

Nyt koetellaan tyttöä ihan toden teolla. Välimatka Toivon kanssa on normaalitilanteessa noin 1,5 tunnin luokkaa (henkisestä välimatkasta puhumattakaan, huoh), mutta nyt hän viettää muutaman päivän tuossa parin korttelin päässä. Ihan melkein naapurissa, asunnossa josta mielenvikaisuuteni sai alkunsa.

Eilen satuimme odottamatta saman katon alle pieneksi hetkeksi, ja olisin voinut kuolla siihen paikkaan. Onneksi (kai?) ei juurikaan ehditty vaihtaa sanoja, ts. nielaisin kieleni ja välttelin katsekontaktia. Koitin keksiä hauskoja huolettomia juttuja sopiviin väleihin epäonnistuen siinä surkeasti. Olin kömpelö ja niin naurettavan hätääntynyt ressukka että vieläkin hävettää! Tehdessäni lähtöä tästä lyhyestä kohtaamisesta Toivo kaappasi mut syliinsä kun kukaan muu ei ollut näkemässä. Enkä pystynyt katsomaan silmiin.

Tää tilanne on niin absurdi ja abstrakti ettei meistä kumpikaan (näin ainakin haluan ymmärtää) osaa tehdä tai sanoa mitään. Tässä liemessä on niin monta ylimääräistä ulkopuolista tekijää, syviä traumoja ja kammoja puolin ja toisin. Ärsyttävää kun en osaa tulkita mitään mitenkään! En edes tiedä, olisko meidän hyvä keskustella asioista kasvotusten vai pitäisikö mun vaan kylmästi koittaa repiä itseni hänestä irti.

Olin huojentunut kun pääsin tilanteesta pois, ja silti koko illan toivoin näkeväni hänet jossain. Olin täydellisen poissaolevaa seuraa, mutta onnistuin sentään olemaan ottamatta häneen enää yhteyttä. Rasti seinään! Ylimääräinen viinilasillinen oli täysin ansaittu.

Mä en vihaa mitään mä en vihaa mitään

Olen niin pettynyt itseeni.

Niin monet kerrat oon luvannut ottaa itseäni niskasta kiinni ja olla lähettämättä enää yhtäkään viestiä siihen mustaan aukkoon josta ei varmasti saa vastausta. Viive on parhaimmillaankin muutaman päivän luokkaa, ja silti sitä vaan tarttee kiduttaa itseään ja yrittää sopia tapaamista kuuromykkäsokean kanssa.

Miksi ihmisen pitää retkahtaa niin täysin, vaikka toisen fiilikset selvästikin vaan viilenee viilenemistään? Mikä siinä saavuttamattomassa on niin saatanan vastustamatonta? MIKS me hämmennetään vääriä kattiloita? Miks pitää vastata kivasti jos ei oikeesti kiinnosta? Miks jonkun toivottoman Toivon pitää olla niin täydellinen tyyppi ettei heikko nainen vaan voi muuta kun kiertää ympäri pikkusormea, jota ei oo tähän suuntaankaan heilautettu n. iäisyyteen? Haloo, missä on itsehillintä, itseluottamus, ylpeys?

Kiva kiitti moi, kaivan itselleni haudan enkä tule sieltä pois ennen kuin tässä maailmassa on yhtään oikeudenmukaisuutta tai edes mikrogramma järkeä.

Rest in pieces tyhmä tyhmempi tyhmin.

Mut PS. oot itse ihan samanlainen, joten stfu.

Me ei kuolla koskaan

On se nyt kumma, kun ei edes junassa saa olla rauhassa, mietti Terttu seisoskeltuaan yhdeksän tuntia velvollisuuksien velvoittamana ja hypättyään reporankana pieneen loosiin katse visusti ikkunasta pimeyteen suunnattuna. Vähän omaa vikaa oli itsessäkin, pakko myöntää: humalaiselle nuorelle suomalaismiehelle ei kannata antaa pikkusormea (vastata avoimesti esitettyyn kysymykseen, mahtaako juna pysähtyä hran määränpäässä), jollei halua menettää koko kättä (ko. asemalle asti laadukasta keskusteluseuraa, eikä toivoakaan hengähdystauosta).

Ensin ruodittiin Tertun elämä, sitten Suomen politiikkakoukerot ennen uppoutumista hran rakkauselämään ja sen vastoinkäymisiin. Parisuhteessa olevan hoidon mustasukkaisuutta eksän suhteen, raskauksia, keskenmenoja, riitoja. Koko matkan aikana en esittänyt yhtäkään kysymystä, mutta tämä miekkonen oli onneksi hyvin oma-aloitteista tyyppiä, joten kiusallisia hiljaisuuksia ei päässyt syntymään. Eh-heh.

Vaikka keskustelutuokiomme olikin hyvin yksipuolinen allekirjoittaneen tyytyessä lähinnä myötäileviin hymähdyksiin ja eilisviinan tuoksun välttelyyn, onnistuin tekemään niin hyvän vaikutuksen että herra junan pysähtyessä tiedusteli nimeä ja muita yhteystietoja ja oli jo raapustamassa omaa numeroaan annettavaksi. Jostain kumman syystä passasin ja olin sekoittamatta omaa lusikkaani tähän soppaan.

Pahoittelut kanssamatkustajille tämän kaverin jutteluhalun ylläpitämisestä!

Tää tapaus oli kuitenkin aika merkityksetön, sillä omaan rauhaan uppoutumishalulle oli syynsä.

Päivällä nimittäin alkoi yllättäen heikottaa. Sydän hakkasi epätahtiin, kasvoja kihelmöi, tuskan hiki nousi iholle. Puhuminen oli takeltelevaa, katse harhaileva ja tuntui että jalat pettävät alta hetkenä minä hyvänsä. Suu vääntyi hermostuneeseen hymyyn ja silmät uppoutuivat toisiin.

Törmäsin Toivoon ja Toivon puolustuskyvyttömäksi ja täysin paljaaksi tekevään katseeseen. Sen pienen hetken jälkeen olo oli taas ihanasti sekaisin.

Olisin voinut kapsahtaa kaulaan enkä irrottaa koskaan.

Hengitit mun sydämeeni

Täällä taas! Tää marraskuu ei oo ollenkaan niin kurja mitä marraskuulta vois odottaa. Johtunee pääosin viiksistä, mutta en voi olla väittämättä, etteikö kivojen miesten kohtaaminen vaikuttaisi fiilikseen. Totta hitossa vaikuttaa!

Mulla oli tyngähkön juttusarjan luonnos odottelemassa loppuunkirjoittamista, mutta totesin ettei se nyt ollut niin kovin järisyttävä että olisi kannattanut jakaa. Järisyttävää sen sijaan oli ko. luonnoksen insertti:

Vielä kolmas osa tätä n. 30 tunnin trilogiaa. Sitten riittää, mikäli vanhoihin merkkeihin on luottaminen. Hiljaiseloa siis mitä todennäköisimmin jälleen luvassa.

Eipä tällä kertaa vanhat merkit olisi voineet olla enempää väärässä!

Ok, mitään älyttömän merkittävää metakkaa ei tähän eloon mahdu, mutta hei. Ajatelkaapas hetki elämänne suurinta rakkautta. Tai ennemmin ihastusta, semmoista monivuotista saavuttamatonta kaihon kohdetta. Sitä tyyppiä, jonka kanssa vietit paljon aikaa koska teillä oli yhteisiä harrastuksia ja kavereita, olitte samassa koulussa/työpaikassa ja melkein tekis mieli puhua ystävyydestä. Just sitä, jonka kanssa kipinät on lennelleet ihan ensitapaamisesta lähtien, mutta joka on se elämäsi kielletyin hedelmä. Se päiviesi auvoisa valo josta et oo kuullut mitään pitkiin aikoihin, koska molemmilla on ympyrät ja asuinkaupungit vaihtuneet.

Oot jo oikeestaan päässyt yli koko ihmisestä, ja se tulee sun mieleen enää äärimmäisissä tilanteissa.

No, jotenkin ajatukset ihan tavallisena hetkenä ajautuu muistelemaan, kuinka sillon joskus tuli avauduttua koko tunteiden kirjosta tälle onnettomalle poikarukalle. Naurattaa ja hävettää samaan aikaan, vähän pistää sydämestä joku määrittelemätön tunne. Sua vähän rupee kiinnostamaan, mitä tälle tyypille nykyään kuuluu, ja pienen facebook-google-surffailun jälkeen oot aika hyvin kartalla. Ai että kun se on vaan komistunut tässä vuosien mittaan. Pakko vähän hymyillä takaisin.

Palaat maanpinnalle ja arkeen.

Menee tunti, pari. Inboxiin napsahtaa viesti.

Siltä.

Edellisestä jutustelukerrasta on pari vuotta. Ja kun nyt jutellaan, tuntuu kun mikään ei ois muuttunut. Perspektiivi ja mittasuhteet on mukautuneet omaan koloonsa, mutta muuten samat jutut ja samat fiilikset kytee edelleen jossain sisäelimissä.

Taas saa tuntea itsensä teinitytöksi, viimeistään siinä vaiheessa kun puhutaan kuinka kiva ois nähdä.

Jokainen laittaa kiinni viikset huuleensa

Movember. My ultimate favorite month ever. No single doubt.

Oon huomannut että mulla on aivan järjetön viiksifetissi. Tykkään myös miehistä, joilla on persoonalliset silmälasit. Ja vähän parransänkeä. Kihara tukka. Miehistä jotka tykkää käydä keikoilla, osaa soittaa jotain instrumenttia (kitaraa) ja keskustella. Miehistä jotka on sen verran pitempiä että tarttee nostaa leukaa kun pussaa. On myös ihan kiva jos se jaksaa ottaa mut syliin. Tärkeintä kuitenkin on se, että tykkää silitellä ja pussailla (hyvin, sillein vähän kiusoitellen ja ihanasti) ja olla siliteltävänä ja pussailtavana.

Ja et on viikset.

Lakanan mittainen yö, kehojen vastakkaisuus

Jatketaan eilisessä tekstissä aloitettua juttusarjaa aiheella "Miehet, jotka ilmaantuvat hämmentämään elämääni samalla kellonlyömällä". No siis, lähestulkoon.

#2 Entinen ihastus, Matti

Yläasteihastukset, nuo elämänkaaren vatsanpohjaa kutkuttavimmat olennot. Olen aina ollut herkkä ihastumaan, mutta teini-iässä ihastumiset olivat eittämättä pitkäkestoisimpia ja hullaannuttavimpia. Yksi saavuttamattomista sykähdyttäjistä oli pari vuotta vanhempi Matti. Tutustuessamme hän seurusteli, oli pitkässä suhteessa ja hyppäsi sen perään seuraavaan. Muistan ikuisesti erään yön joka olosuhteiden pakosta nukuttiin samassa kapeassa sängyssä, vaikka enhän mä jännitykseltäni mitään saanut nukuttua. Kyllä te sen fiiliksen tiedätte, kun on vaan pakko tuijottaa, virnuilla ja olla hengittämättä ettei vahingossa hipaise toisen kehoa tai tipahda sängynreunalta.

Yläasteen jälkeen ei olla moneen vuoteen oltu oikein missään tekemisissä, välillä vaihdettu muutama sana, mutta edellistä tapaamiskertaa en kuollakseni pysty muistamaan.

Nyt tosin muistamiseen tuli helpotusta, ja sormilla voikin laskea päiviä vuosien sijaan. Jälleennäkeminen oli hämmentävä, lisäkutkutusta asiaan toi molempien sinkkustatus. Alkuun juteltiin niin kuin silloin ennen, myöhemmin illalla otettiin vähän kädestä kiinni. Olosuhteet johdattelivat meidät jälleen samaan sänkyyn, niin kuin silloin ennen. Mutta edelliskerrasta poiketen tällä kertaa tulin kaapatuksi kainaloon, ja kumpikin uskalsi koskettaa. Silitellä ja olla ihan lähellä.

Ihan uskomatonta millainen fiilis tällaisesta kohtaamisesta tuleekaan. Ihan kun aikaa ei olis kulunut yhtään, ihan kun oltais oltu taas viistoistvee. En muista koska ois ollut noin ihanaa nukkua toisen lähellä.

Tältäkään en nyt kuitenkaan mitään sen kummempaa odota, koska vaikka nostalgiatrippi olikin melkoinen, ymmärrän hyvin sen mahdottomuuden mitä tämä koko asetelma pitää sisällään. Oon ottanut vähän realismia sisälleni asumaan. Kun en vaan oo enää se viistoistvee.

Unta kohti liukuu sittemmin.

Se mihin loppuu kohtuus, mistä alkaa hulluus

Houston, we have a problem. Astronautti on kadonnut kiertoradalta. Tullut luultavimmin nielaistuksi mustaan aukkoon. Kokeilen löytää yhteistä taajuutta vielä kertalleen joskus kun hetki on otollinen, mutta sen jälkeen saa olla. Ilmiselvästi turhaa resurssien tuhlailua, avaruus on loppumaton ja tähtiä riittää tutkittavaksi.

Pieniä tähdenlentoja tässä onkin sattunut viimepäivinä kohdalle. Ihan mielenkiintoinen seikka on se, että nämä tämäntyyppiset kohtaamiset osuvat usein hyvin lähelle toisiaan, ja niitä edeltää/seuraa pitempiä hiljaisia kausia. Mahtaako olla kyse sattumasta vai jostain korkeammista voimista? Tiedän etten oo ainoa jonka sinkkuelämä noudattaa tällaista säännöllisen epäsäännöllistä rytmiä (huutakaa HEP jos kolahti!). Tässä olis tutkijasmielisille työnsarkaa!

Raotellaan näitä salaperäisyyksien verhoja nyt yksi kerrallaan.


#1 Ystävän ystävä, Viljami

Ystäväni Pirkko on jo aikaisemmin leikitellyt ajatuksella täydellisestä pariskunnasta. Tämä pitäisi sisällään allekirjoittaneen, ja Pirkon pitkäaikaisimman ja läheisimmän miespuolisen ystävän Viljamin, match made in heaven. Yhtenä oleellisena kompastuskivena tosin on se, ettei Viljami ole sinkkumarkkinoilla, vaan hivenen kehnossa parisuhteessa. Kehnossa, ainakin mikäli Pirkon puheita on uskominen. Tämä päähäni syötetty ajatus on kuitenkin ollut mielessäni aina kun ollaan vietetty aikaa yhdessä.

Viljamin kanssa on tullut tutustuttua parin vuoden aikana puolin ja toisin koko ajan paremmin, ja viimeaikoina olen ollut havaitsevinani pientä väreilyä välillämme, eikä Pirkkokaan sitä vihjailuillaan ainakaan vähennä. Viimeisimpänä panostuksenaan tähän keitokseen hän kertoi Viljamin sanoneen olevansa kiinnostunut musta, eikä ihan vähääkään, vaikka parisuhteelliselle tuollaisen asian myöntäminen on aika no-no. Ja vaikka olenkin pienet kipinät huomannut, en silti osannut odottaa Viljamin kaltaiselta nuoreltamieheltä näin suoraa ja avointa kommenttia. Joka siis oli luottamuksella Pirkolle kerrottu. Vähän punastutti.

Olemme tavanneet kerran sen jälkeen, kun Viljami tämän Pirkolle paljasti. Huomasin hänen käyttäytyvän vähän eri tavalla ja ottavan hieman tarkoituksellista etäisyyttä, vaikken vielä itse tiennytkään tästä uudesta käänteestä. Suurella mielenkiinnolla odotan seuraavaa tapaamistamme, sillä väistämättä tämä vaikuttaa omaan suhtautumiseeni kyseistä herraa kohtaan. Vaikka koitankin asian järkeillä päässäni, seuraavat vaihdetut sanat voivat olla aika jännitteisiä.


To be continued.

Hunninko maailmankartalle!

Olisikohan nyt hyvä hetki vaihtaa taiteilia(mutsiitäpuuttuujii)/alteregonimeä johonkin kuvaavampaan? Esimerkiksi Itsevarmuus-Inkeri tai Raju-Ritva voisivat olla aika osuvia. Niskasta on siis kiskottu kuin heikkopäinen ja pistetty hienovaraista tapaamisehdotusta eteenpäin. Hienovaraista, koska en tosiaankaan halua nyt muhentaa tätä hommaa alkuunsa.

No, koska ehdotin musiikkipitoista tapaamista samalle illalle, on ihan ymmärrettävää, että Astronauttti on estynyt, koska viilettää toisissa sfääreissä illan, ja seuraavankin. Tässä nykypäivän paikasta toiseen kiiruhtavassa yhteiskunnassa erittäinkin o-k. Vastaus oli myös sen verran positiivissävytteinen ja omia mielipiteitäni miellyttävä, että sitä suuremmalla syyllä. Vaikkei siitä suoranaisesti ilmennytkään, että näinköhän hän ylipäätään haluaisi tässä joskus kuunaan mahdollisesti ehkä tavata. Silti.

Jännittää, kutkuttaa. Tämmöistä tyttöoloa ei ole ollut sitten alkuvuotisen Toivon, joka sentään hyvin selkeästi ilmaisi omankin kiinnostuksensa. Tunteikas ja keskustelevainen Toivo.

Tässä muutaman perjantaisiemauksen voimin täytyy todeta, että kaikki Elämäni Miehet, poikaystävä ja suurimmat ihastukset, ovat olleet hyvin estottomia mitä tulee tunteista puhumiseen ja niiden ilmaisemiseen. Ylipäätään syvällisempään keskusteluun. Olenkin vähän ihmeissäni, miten tällainen pikkuisen painostamalla suustaan jonkin vastauksen antava mies nyt saa tällaiset fiilikset aikaan. Ehkä tarvitsen tällaista, jotta voisin itsekin päästä paremmin ulos tunteita piilottelevasta kuorestani? Onhan se jo vähän tässä huomattu, kun tulee niin monta ekaa kertaa jo tässä vaiheessa tuttavuutta.

Mutta ei mitään isoja tunteita vielä tässä vaiheessa, pidetään kuori kasassa.

No olisitko haavoittumattomana onnellinen?

Musta on tullut keräilijä. Keräilen ihastuttavia uusia (yllättäen mies)tuttavuuksia, jotka saavat pään pyörälle mutta joista ei jälkeenpäin kuulu enää mitään. Osaan nyt en itsekään osaa/halua ottaa yhteyttä, mutta sitten on tää osa josta ei haluais päästää irti.

Viimeisimmän tapauksen löysin viime viikonloppuna. Ystäväni bongasi Astronautin tovereineen erään pitkän linjan muusikon keikkayleisöstä, ja vinkkasi tästä heti minulle. Pakko kehaista tämän ystävän ilmiömäistä silmää mitä tulee omaa silmääni miellyttäviin herrashenkilöihin, sillä pieni puna nousi poskilleni rusottamaan välittömästi. Illan kuluessa päästiin nauttimaan vatsanpohjaa kutittavista nopeista katseista ja pienestä kissamaisesta vaaniskelusta puolin ja toisin. Pidin takaraivossani huolta että hän varmasti huomasi liikkeeni, ja kiltisti hän aina tulikin perässä, minne sitten siirryimmekään.

Jonkin aikaa tätä kuviota jatkettuamme ja riittävän pitkään vihjailevan pitkiä katseita muutaman pöydän päähän vaihdeltuamme otin itseäni niskasta kiinni, nielin ylpeyteni ja keräsin rohkeudenrippuset yhdeksi isommaksi asiaksi. Tämä johti siihen, että vietimme illan loppuun ensin samassa pöydässä, sitten samassa pitseriassa ja saman kadun varrella pussailemassa. Siltä iltaa tarina päättyi tähän, rohkeana tyttönä olin toki pyytänyt Astronautin numeron kokoelmiini.

Tässä vaiheessa tarvitsee mainita, että törmäsin siis elämäni kolmanteen Forrestgumpiin! Astronautti kuuluu ehdottomasti tähän kategoriaan, käytyjen keskustelujen myötä se kävi erittäin ilmeiseksi. Ujostelua oli puolin ja toisin, mutta viimeistään vastapuolen valloittava naiivius sulatti sydämeni täysin. Ai että! Olen tainnut löytää salaisen miesihanteeni.

Meinasin jo märehtiä itseni kuihduksiin kun hänestä ei kuulunut mitään jälkeenpäin. Omasta aloitteestani olemme kuitenkin nyt viesteilleet jonkun verran. Vastaukset ovat olleet pelkkiä vastauksia, mutta positiivisena tyttönä kuittaan tämän tällä kertaa yleisen miehisen vähäsanaisuuden piikkiin. Hetkeen ei vaan taas ole kuulunut mitään, ja vähän meinaa tulla hätä. Tällä kertaa tahtoisin tehdä kaiken oikein ja kokeilla josko tästä voisi tullakin jotain. Mitä jotain? Enpä tiedä, se selvinnee kunhan rohkaistun kysymään josko nähtäisiin uudestaan.

Nää on näitä pieniä askelia ihmiskunnalle, mutta suuria ihmiselle itselleen. Huh. Mä en oo koskaan ollut näin aloitteellinen, mutta ehkä se tarttee olla jos oikeasti jotain tahtoo. Ugh.

Vääryyttä perkele!

Niin ärsyttävän rehellisiä ja oikeeseen osuvia sanoja että märehtiminen jatkukoon. Taitaisin tarvita jotain kannustavia lauseita jotta tästä rämeestä pääsisi ylös. Mikähän toimis kun ne sinkkuteesit on niin no-no?

"Se sinivöinen yritti mua koko ajan, mut emmä vielä, Timo on mulle se ykkönen"

"Mä olin taas Vesan kaa sillai, ku mua jotenki säälitti se"

"Ai vieläksä oot siinä? Hei hei!"

Se oot sinä siellä valomerkin jälkeen

Pt. 2. 

Enpä olisi osannut odottaa, että heti seuraavana samana viikonloppuna edellinen merkintä, especially linkatun kappaleen lyriikat, osuu omaan nilkkaan just eikä melkein. Tilanteet johtivat huomaamatta toiseen ja päädyin kainaloon kuhertelemaan. Hellyydenkipeä kissa sisälläni kehräsi tyytyväisyyttään, vaikka kohdalle osunut kollipuolinen olikin varsin yllättävä veto. Niin yllättävä, etten ole osannut edetä asiassa mitenkään, vaikka jokin mouru sisällä sanoo että ehkä tällä kertaa kannattaisi.

Ja vaikka olisin mä väärässä, oltaisiin sitä yhdessä.

Eipä oo tytöllä pokkaa.

ps. Ja sitäpaitsi tää biisi on aika rasittava.

Vain sinä oot mulle tänä yönä oikein

Tänne kuuluu tämmöstä. Liekö tämä lähes kaksi kuukautta kestänyt miehettömyys vai ympärillä parveilevat pariskunnat joka tätä fiilistä aiheuttaa, mutta aika syvissä vesissä kahlaillaan anyway. Lähellä pörräisi jos ketä, mutta ihan väärin tavoin ja väärissä persoonissa. Oon väärien ratkaisujen nainen.

Tähän ei auta sinkkublogien voimateesit eivätkä epämääräiset paritusvihjailut. Tässä tarttee märehtiä ja möyriä oikein kunnolla, jotta tästä pääsee yli. Ehkä sitten taas virkistyy tämä kirjallinenkin puoli, saa nähdä.

Maa on nielaissut Hilmankin, tää syksy on katalan soista aikaa.

Nyt on lokakuu ja minusta näkee sen

Välillä on äärimmäisen vaikea ymmärtää kaksilahkeisten ajatuksenjuoksua. Miten voikaan miesten ja naisten aivot rakentua niin eri tavoin?

Puhun nyt eritoten eräästä neropatista, joka ei pitkän koulimisen jälkeenkään ymmärtänyt, ettei naiseen juurikaan tee vaikutusta tämän rintavarustuksen kehuminen. Etenkään, kun ei oikeastaan muusta puhukaan, töksäyttelee kommenttejaan muiden keskustelun väliin ja ottaa vielä kaverinsakin mukaan syväluotaavaan arviointiin.
Sulla on kyllä tosi hyvät tissit.
Hei kato nyt, eikö ookin aika täydelliset?
Älkää te muut olko kateellisia, on teilläkin ihan hyvät, mutta siis noi...

Unohtamatta tietenkään näitä täpötäydessä ravintolassa viereisessä pöydässä istuvia, omaa isää vanhempia herroja, jotka kovasti yrittävät herätellä keskustelua, ja joiden katse joka toisen sanan kohdalla eksyy dangerzonelle.

Olen uustissinen, joten kaikki tämä huomio aiheuttaa hämmennystä. En ole vielä itsekään sinut oman naisellisuuteni kanssa, joten en osaa suhtautua tällaiseen epämiellyttävään lähestymiseen mitenkään. En ollut pukeutunut mitenkään provosoivasti, päinvastoin varsin peittävästi. Ja ei, en ole myöskään ottanut keinotekoista geelitäytettä rintakehän peitoksi, olen vain kohtuullisesti kasvattanut omia rasvavarantojani talven varalle. Siksi uustissinen.

Muutama vuosi sitten sain tulla tutuksi käsitteen EU-perse kanssa. En tiedä kuinka yleisessä käytössä tää on, pikaisella googlettelulla ei ainakaan irronnut oikein mitään. Ko. direktiivin mittauksessa käytetään käsiä, jossa peukalonpäät on asetettu vastakkain ja pikkusormet ovat pystyssä (laita kädet "puhelinasentoon" (siis siihen missä pikkusormi on kohti suuta ja peukalo korvaa) ja tässä asennossa peukalot vastakkain). Direktiivin täyttyminen siis edellyttää naisen takamuksen sopimista miehen pikkusormien väliin. Anyway, oli kyllä äärimmäisen itsetuntoahivelevää kuulla olevansa tarkkojen kriteerien mukainen. Not.

En vaan pysty ymmärtämään, mikä saa miehet kuvittelemaan, että tällaisilla kommenteilla kyllä salee irtoo? Onko ne joskus sitten toimineet, kuka nainen myöntää? Ei saa pilata kokonaista sukupuolta tällaisella harhaanjohtamisella.

Mulla sydän johtaa päätä taas vaarallisen pahasti harhapoluille, kun jatkan tätä vääriin miehiin ihastumista. Miksen opi. Miksen osaa olla etsimättä niitä yhdistäviä tekijöitä joita mussa ja hänessä (#2567) on ainakin tuhat, vaikkei koko hommasta tässä elämässä tulis mitään. TOIM. HUOM. en siis ole ihastunut tissifetistiin (tietääkseni ainakaan), enkä haaveile kyseisen uroon pakaralihaksista tai sykähdyttävästä etumuksesta, vaan ihastuttavasta luonteesta, huumorista, katseesta ja siitä että se oli niin kiinnostunut minusta minuna.

Tää on raastavaa.

Kaikki kaipaa lempee, eiks niin?

Mä olen ehdottomasti niitä ihmisiä, joilla tunteet elävät vuodenaikojen mukaan. Ne kiertävät kronologista kehää toistuen vuodesta toiseen lähes samanlaisina. Ja aina ne silti onnistuvat yllättämään, ikinä niihin ei osaa varautua.

En kestä tätä syksyistä yksinäisyyttä, hellyydenkipeyttä ja - rumpuin pärinää - parisuhdekaihoa. Vähän ottaa itsetunnon päälle, on jotenkin nöyryyttävää ja säälittävää nyyhkyttää omien ylitsepursuavien lempeiden tunteiden hukkaan haihtumista.

Varsinkin, kun Veikko edelleen pommittaa yhteydenotoillaan harva se päivä, enkä oikeastaan enää jaksa edes vastailla. Viestien taso on laskenut jonnekin tuttavallisuuden ja platonisen suhteen rajamaille, joten en edes koe kovin huonoa omaatuntoa laiminlyönneistäni. Luulen että tämä tästä pikkuhiljaa hiipuu hänenkin osaltaan, ja vaikka Veikko onkin sinnikästä sorttia, en usko hänenkään piuhojen olevan loputtoman pitkät mitä tulee meidän (epä-)yhteensopivuuteen.

Osittain tästä niin rajusta kontrastista meidän välillä olen alkanut katsella ja tunnustella monia elämääni kuuluvia tai vaan kadulla vastaan tupsahtavia miehiä sen tietyn filtterin läpi. Mikä tuossa olisi sellaista, joka olisi juuri oikeaa mulle? Pieniä ihastuttavia yksityiskohtia, lämmittäviä ja hymyilyttäviä. Niitä joita kaipaan.

Jaettuja hymyjä, nauruja, syvälle upottavia keskusteluja ja halua keskustella nimenomaan juuri mun kanssa. Samanlainen musiikkimaku, yhtä huono huumorintaju. Punastuttavia ystävällisiä kohteliaisuuksia, kainaloon kaappaamisia, pään lepuuttamista sylissä. Hurmaavat katsekontaktia hakevat silmät, suudeltavan täyteläiset huulet, polvia heikottava karisma. Ystävän sanat te olisitte niin täydellinen pari jos se ei vaan olis varattu.

Palasia sieltä täältä, varatuista, vapaista, kavereista ja tuntemattomista.

En oo epätoivoinen vaan pelkästään pikkuisen toiveikas. Omalla ylipainollaan.

PS. Edellisen postauksen ihanuus on päästetty autuaammille nummille, en siis viitsinyt kiusata raukkaparkaa enempää vaan olen jo melkein unohtanut että mitään kohtaamista on ollutkaan. Ymmärsin kerrankin kerrasta.

Niin solmussa kuin verkot usein on

Otsatatuoinnin ainesta, definitely.

Hitto sentään. Tää on kyllä ehdottomasti huonoista puolistani se äärimmäisimmän huonoin, ainakin näin henk.koht tasolla. Ihastun liian helposti, ihan liikaa, ja vaikka saisinkin otettua yhteyttä, en osaa sanoa mitään mikä johtaisi mihinkään, koska en kehtaa ja koska pelkään pakkeja.

Vaikka juttu luistaisi hyvin, keskustelunaiheita riittää ja samankaltaisuuksia on vaikka muille jakaa, ja ihan selvästi pientä kipinääkin on ilmassa. Niin, tai ainakin oli, sen illan aikana. Ennen kuin mies otti ja hävisi. Ehkä siitäkin vähän järkevämpi tapaus osaisi jotain tulkita? Tilanne oli kuitenkin kaikessa absurdiudessaan niin monitulkintainen, etten halunnut heittää pyyhettä kehään vaan modernein keinoin etsiä miehen somesta. Laittaa viestiä, odottaa vastausta, joka ihme kyllä kuuluikin! Jonka perään vuorokauden kuumeiset pohdinnat, millä sanoin itse jatkaisi, ja valitsee sitten turvallisia sanoja, jotka eivät oikeastaan vie keskustelua mihinkään suuntaan.

Olen ilmeisesti ihan liian pehmeäsorminen vääntämään rautalankaa, mutta vastausta ei ole kuulunut. Ja tuskin kuuluu, luulen että tämä oli tässä. Ellen itse rohkaistu sanomaan jotakin suoraa, ehdottamaan tapaamista jonkin lukuisista mielenkiinnonkohteista parissa tai jotain muuta joka normaalilta ihmiseltä ehkä vähän helpommin onnistuisi. Mutta mitä ihmettä mä sanoisin? En tahdo olla liian ahdistava, tyrkky, suora, liian mitään. Miks pitää olla näin sosiaalivammainen?

Oon tainnut ansaita tämän. Clap your hands, me is desperate!

Ne ei tahdo mua

Veikon kanssa tilanteet olivat hyvin kiusallisia. Luulen, että mun täytyy koota itseni, ja sanoa hänelle lopullisesti, ettei meistä tule koskaan mitään. Koska ei meistä vain voi tulla. Ei mulle riitä tällainen hämmentävän epäsopiva suhde joka meillä on: ei klikata yhteen oikein millään tasolla, mikään juttu ei oikein uppoa sellaisenaan vaan vaatii selitystä suuntaan ja toiseen. Eikä tässä jutussa ole ollut minkäänlaista kipinää enää vuoteen. Ei mitään vatsanpohjatuntemuksia. Joten antaa olla. Veikko is over. Done.

Mua huvittaa, kuinka lähipiirissä mua on alettu parittamaan ties mihin suuntaan. Kaverit kertovat sinkkumieskavereistaan hyvin avoimesti ja vihjailevaan sävyyn. Se on muuten tosi kiva mies, ja ai niin, ihan vasta eronnut! Tai Ootko sä muka vieläkin sinkku?
 Tää kuuluu jälleen luokkaan "en osaa suhtautua". Mitä noihin nyt sanoisi? Kyllä tyttöjen luulis tietävän, ettei tällaiset sanat ihan välttämättä auta etenemään asiassa ainakaan heidän tarkoittamaansa suuntaan.

Joku saattaa ihmetellä päivitysaikaa. Kyllä vain, Terttu oli jälleen kevyesti viihteellä! Hän myös tapasi erään miehen, joka tuntui pelottavalla tavalla oikealta. Oli ihan äärimmäisyyksiin yhteistä, samankaltaisuuksia tietyissä luonteenpiirteissä ja muissa henkevissä asioissa. Pari tuntia meni ohi yhdessä hujauksessa. Oli kevyt keskustella isoistakin asioista. Tästä hämmentyneenä Terttu käväisi pikaisesti naistenhuoneen puolella, ja tänä aikana mies oli kadonnut autuaammille metsästysmaille. Terttu koitti kuikuilla kaula pitkänä, mutta lopun iltaa herra vain pysyi silmänkantamattomissa. Voi surku!

Illan aikana lady keskusteli myös erään vanhan tutun kanssa - vai pitäisikö sanoa nuoren, kyseessä kun oli reilu neljä vuotta allekirjoittanutta nuorempi pojankloppi. Tämän Linnunpojan kanssa emme eriävistä kaupungeista johtuen tänään nähneet, mutta hän ilmaisi mahdollisuudesta huomiseen tapaamiseen! Jännittävää, sillä en yhtään osaa arvioida, millä mielellä hän tässä asiassa on. Todennäköisesti täysin toverillisella, ja hyvä niin!

Illan aikana myös eräs ystävän ystävä yritti kovasti hieroa lähempää tuttavuutta Tertun pakaroiden välityksellä. Hmm, ei onnistunut. Viimeisimpien havaintojen perusteella tätä humalaista herraa onnisti kuitenkin jonkun lintusen kanssa. Ko. herra oli muuten jo aiemmin mainittu, "maailman parhaan ehkäisykeinon" taitavasti hallitseva herrasmies.

Onneksi tämä ilta on ohi. Nyt unta palloon - ja huomenta teille aamuvirkuille!

Sovinnolla - hunningolla

Erittäin pikainen punaviinipäivitys:

- blogin tilastoja ja käytettyjä hakusanoja selaillessa ei voi kun nöyrtyä "itsensä häpäisy":n edessä. Se tiivistää tämän blogin ja omat fiilikset niin hyvin, että mitäpä tähän lisäämään! Toivottavasti näillä sanoilla surffaileva on löytänyt vertaistukea näistä voimaannuttavista sanoista.

- olen niin kettu! Tänään olen viettämässä iltaa tyttöseurassa hyvän keikan merkeissä, ja todennäköisesti huomenna on pieniä jälkiseuraamuksia ilmassa. Mitä tekee Terttu? Sopii treffit villin Veikon kanssa iltapäivälle. Edellisestä päivityksestä voi löytää kettuuteen vaikuttavat tekijät. Toivottavasti Veikon kanssa hieman tyypillisiltä kiusallisilta hetkiltä vältytään. Täytynee laittaa luu kurkkuun heti kättelyssä.

Nyt taisi puhua enemmän punkku kuin Terttu. Vaan huomenna nähdään kuinka käy! Jännittää.

Suojissa metsien, rannoilla järvien

Kesän saldo: kolminkertaistin seksikumppaneiden kokonaismäärän. Neljässä kuukaudessa. Ei siis tosiaan ollut toimeton tämä lämpimäksi kehuttu vuodenaika.

Koko määrä mahtuu edelleen kahteen kämmeneen, mutta en siltikään ihan tiedä, mitä pitäisi ajatella. Oonko nyt karmean helppo lumppu, villi ja itsenäinen sinkku vai se ihan tavallinen parikymppinen tyttö joka tähänkin asti? Hirveetä ja täysin lamauttavaa identiteettikriisiä puskee pintaan, huh. Juuri kun ajattelin olevani sinut itseni kanssa. Mutta siirretään tunteet syrjään ja lyödään kylmät faktat tiskiin!

On ehkä saattanut tulla selväksi, että suurin osa numeronkartuttamistilanteista on tapahtunut alkoholin vaikutuksen alaisena. Typical. Yhtä suuri osa on ollut ennalta tuntemattomia perinteisiä yhden yön juttuja, joiden kanssa ei numeroita ole vaihdettu eikä jälkihuuteluita muutenkaan harrastettu. Poikkeuksina Veikko ja Toivo, joiden kanssa kuvaan on kuulunut vähän enemmän ja ilman hiprakkaa. Veikon kanssa vähän liikaakin jo rapian vuoden ajalta, Toivon kanssa liian vähän keväästä alkaen.

Villeimpänä viikonloppuna molempina iltoina oli eri mies, joista jälkimmäisen kanssa pääsin puhumaan kainoa englantia. Yhden yön vietin erään pienten lasten isän itse rakentamassa talossa. Pidimme jonkin verran yhteyttä jälkeenpäin, mutta tilanne kuihtui varsin pian omaan mahdottomuuteensa ja allekirjoittaneen pakokauhuun. Yksi miehistä valehteli itsestään kaiken, mutta jälkeenpäin paljastuneelle totuudelle nauroimme Hilman kanssa mehukkaasti. Joukon nuorimmaista taas ei haitannut vieressä nukkuva toveri, mutta Tertun siveellisyys tuli siinä vaiheessa vastaan. Siveellisyys oli kuitenkin lomalla siinä vaiheessa, kun risteilyn pikkutunneilla päädyimme silloisen kavaljeerini kanssa hankkimaan oman hytin. Tai siis, hän päätyi.

En ole koskaan erityisemmin nauttinut känniseksistä (dagen efter-versio taas...!), mutta pakko myöntää että pari kertaa olen saanut yllättyä erittäin positiivisesti. Taidokas mies on taidokas vaikka taju kankaalla. Olen saanut todeta, että tanssitaidot kertovat jotain naisenkäsittelytaidosta noin ylipäätään. Jos mies on hyvä viemään, hänellä on rytmiä ja letkeyttä veressä ja tanssilattialla kipinöi, on luvassa lähes poikkeuksetta pelkkää mahtavuutta. Myös iällä on totisesti merkitystä, vaikkei se suoranaisesti taitoihin korreloikaan. Top-3 kokemukset ovat tapahtuneet näiden +30 miesten kanssa. Ja tietysti Toivo, mutta se onkin ihan oma lukunsa, sillä seksi + tunteet = ihan eri asteikolla minkään yhden yön juttujen kanssa.

Itsestäänselvyyksiä? Ehkä, mutta nekin täytyy kokea, että niitä voi pitää sellaisina.

Noin! Pöytä on tyhjennetty, ryhti suorana kohti vähän tervehenkisempää elämää. Sanoisin, että tämä vaihe on nyt niin nähty. Vaan näinpä on saatettu sanoa ennenkin.

Enköhän mä, kaiken jälkeen, ole edelleen ihan vaan minä. Sama mieli, sama sydän, sama nainen ja silleen.

Go with the flow

Nyt saa riittää tämä velvollisuuksien laiminlyönti. Miehet eivät ole meitä nielaisseet, vaan täällä vielä elinvoimaisina kirmaillaan! Tai ainakin elävien kirjoissa, juuri ja juuri. Alkusyksyt ovat perinteisesti tautista aikaa, ikävä kyllä myös täällä, vaan onneksi tee ja sympatia auttaa. On siis aika tarttua riimihärkää sarvista

Kaikkea sitä, kun tähän ikään pääsee. Tuli siis, kuten edellisessä merkinnässä mainitsin, käytyä metsällä, tuli oltua todella sievässä humalassa ja tuli myös jatkoiltua oikein pitkän kaavan mukaan ja viimeisen päälle.

Sitä huomaa olevansa liian vanha tämmöiseen säätämiseen, kun löytää itsensä yksin tuntemattomien, muutamaa vuotta nuorempien vauhdikkaiden juhlijoiden villeiltä jatkoilta kaulailemassa yhden lauman jäsenen kanssa. Eihän se tietenkään pelkkään kaulailuun jäänyt, vaan tuli harrastettua haureutta niin että seuraavana päivänä riitti häpeiltävää. Ja vähän hävettää kyllä edelleenkin. Liian viriilit pojat on pahaa seuraa, ei hyö meinaa malttaa odottaa ollenkaan ja silmäpareja osuu paikalle kriittiseen aikaan liian helposti pari liikaa.

Tuli melkoisen kehdonryöstäjäolo tämän leveähymyisen jääkiekkonuorukaisen kanssa, sillä allekirjoittanut oli tässä tilanteessa se kiistaton saalistajaosapuoli. En tosin muista metsästysoperaation yksityiskohtia ihan niin hyvin kuin Hilma, mutta kovin montaa minuuttia ei tarvinnut tanssilattian stroboviidakossa vaania. Kapsahdin suoraan kaulaan ja siinä sitten pysyinkin jatkojen päättymiseen asti. Todellinen itsevarmuushiprakka.

Nukkumaan mentiin samoin viisarikoordinaatein kuin kunnolliset ja tunnolliset, tosin puoli vuorokautta myöhemmin. Tietenkin seuraavana (tai siis samana) päivänä oli tiedossa tärkeää tehtävää ja univaje kera morkkiksen tulivat erittäin hyvään saumaan.

Nyt tämä touhu saa kyllä totisesti riittää, tai en kohta kehtaa liikkua ihmisten ilmoilla ollenkaan.

Syksy tuo mukanaan uusia tuulahduksia, jotka ovat kyllä erittäin tervetulleita. (Terttu pääs taas kliseiden makuun, koskakohan lakkaan toistamasta itseäni...) Olen mm. ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tutustunut pariin lupaavan oloiseen mieheen, joihin en ole ihastunut ja jotka eivät siltä vaikuta itsekään. (Toim. huom. eikä siis minkään muunkaanlaista vipattavaa kiinnostusta ole ollut ilmassa.) Ainakaan siis näin pikaisella skannaamisella. Mitä, onko tää mahdollistakaan? Mahtavaa! Viimeyönä parin siiderin ja teekupin ääressä keskusteltiin pitkään hyvin lennokkaista aiheista. Kerrankin pystyin nauttimaan samalla aaltopituudella olevien kaksilahkeisten seurasta ilman mitään paineita. Tätä ei turhan usein kohdallani tapahdu. Sanoinko jo että mahtavaa!

Plz not this time

Täytyy kyllä myös tunnustaa, että syysillan hämäryydessä katsotut romanttisenpuoleiset elokuvat ovat vaikuttaneet nyyhkypuoleeni sen verran vaarallisesti, että vähän turhankin usein löydän itseni kaipailemasta sitä yhtä jonka kanssa jakaa kaikki.

Mutta shh, en juuri sanonut sitä ääneen, sillä siitä ei hyvä seuraa. Syytetään kuumetta.

Jottei kellään olis orpo olo

Pieniä huomioita kertojaltanne, eli asioita joita on tässä tullut pyöriteltyä aivolohkolta toiselle:

- Useamman miehen pyörittely samaan aikaan on aivan hirveetä puuhaa. Sitä on niin solmussa kaikkien narujen kanssa, ettei normaaleista arkitoimistakaan tahdo tulla mitään. Varsinkaan, kun miehillä tapaa olla samat ajat yhteydenotoille ja tapaamisten perään haaveiluille. Ja kun kaikki on vähän jotenkin nääh. Paitsi ihana Toivo, jonka suhteen tilanne onkin sitten kaikista toivottomin. Miksei sinkkuelämästä makseta palkkaa, kysyn vaan.

So true.

- Jos tahdot viettää vapautunutta iltaa ja tuntea itsesi erityisen viehättäväksi tai huomioiduksi, lähde kokeilemaan pienen kaupungin yöelämää. Pienissä ravintoloissa on yleensä se oma vakiintunut kävijäkuntansa, jolloin ulkopaikkakuntalaisena (naisena) takuulla herättää huomiota. Jos kaikenlainen huomio kelpaa, niin kannattaa valita se vähän varttuneemman väen suosima tanssiravintola ja loppuilta menee kuin siivillä. Jos tämän tekee erehdyksessä, toivoo totisesti itse omaavansa sellaiset...

- Siipiä toivoo selkäänsä myös silloin, kun täysin normaalilla kauppareissulla huomaa jonkun suunnilleen oman isänsä ikäisen herrasmiehen tarkkailevan itseään vähän epänormaalin kiinnostuneesti. Viimeistään siinä vaiheessa, kun herra hyppää silmille joka nurkan takaa ja yrittää kovasti hakea katsekontaktia, tai kun hän kävelee luontevasti tutkittavan maustehyllyn ja Tertun välistä heittäen samalla ilmaan jonkin kepeän venytetyn tervehdyksen. Tertun ninjavaistot heräsivät, ja hän maastoutui jonnekin jatkojohtojen, sukkapuikkojen ja tuulipukujen lomaan.

Tämä kauppatapahtuma ei edes ollut aivan ainoa laatuaan, sillä kerran aikaisemmin samaisen em. pikkukaupungin ruokakaupassa eräs varsin persoonallisen näköinen mies melko suorasukaisesti pyysi allekirjoittanutta kahville kanssaan. Yllättävän tilanteen ja ympäristön aiheuttaman hämmennyksen jälkeen kieltäydyin kohteliaasti vedoten silloiseen parisuhdestatukseeni, johon mies vastasi kysymällä uskonko yksiavioisuuteen. Vastaukseksi kykenin antamaan vain vaivaantunutta nauruntapaista ennen kuin liukenin paikalta.

Tähän mieheen tuli tietysti tapahtuneen jälkeen törmättyä useammankin kerran, kyseessä kun tosiaan oli pikkukaupunki ja hyvinkin persoonallinen persoona. Näissä tilanteissa Terttu taidokkaasti haihtui maastoon kameleontin lailla.

En osaa suhtautua asioihin mitenkään, jos joudun täysin yllätetyksi.

- Lii-kaa mie-hiä. Ei oo vähääkään orpo olo. Ja silti lähdetään huomenna Hilman kanssa metsälle. Onneksi, onneksi kesä on kohta ohi niin voi taas rauhoittua.

Ehkä.

Moi äiti!

Noniin. Nyt ollaan vihdoin siinä pisteessä mitä povasin tossa jo pari tekstiä sitten. Eli herrasmiehet on ryssitty meikäläisen elämästä ja paskiaisten kiehtova maailma kutsuu taas tätä paskakärpästä. En vaan osaa olla erossa niistä.

Pitäis vissiin vähän jotain selventää?

No, siitä Herrasmiehestä en osaa sanoa yhtikäs mitään. Piti tavata viime viikonloppuna, mutta koska tyypistä ei kuulunut mitään, homma lopahti ennen kuin kerkesi alkaakaan. En tiedä mikä meni vikaan, enkä miksi, mutta en sitten jaksanut enää alkaa itse ehdottelemaan mitään enempää. Kyllä se olisi ottanut yhteyttä jos olisi kiinnostanut. Kun jo ylipäätään se ekana treffaamisen ehdottaminen otti niin pirhanan koville. Oon vanhanaikanen tyttö, musta miehen pitäis tehdä aloite! Että se siitä sitten.

Koska olin niin pettynyt tämän herrasmies-säädön mennessä päin mäntyä, pistin sitten viikonloppuna oikein huolella bailuvaihteen päälle. Lauantaista en juurikaan muista, mutta roudasin silti hienona leidinä jonkun ihan random tyypin kämpilleni panemaan. (tiedän, kuulostaa ihan pirun hyvältä...) Mutta ai että tuli tarpeeseen! En muistanut tyypin nimeä, en tiedä siitä juuri mitään, puhelinnumerosta puhumattakaan. Mutta seksi oli hyvää. Vielä aamullakin!

Mutta eihän tämä hienous nyt vielä tähän lopu. Koko kyseisen lauantain soittelin sitten vanhalle tutullemme Kolmoselle kännihaluissani. Juurikaan en muista tilanteesta / tilanteista mitään, mutta aamulla puhelinta tutkittuani, meinasi pienoinen häpeänpuna nousta poskilleni. Melkein. Koska tämän hyväkäytöksisen neidin viikonloppu päättyi sitten siihen, että Kolmonen(kin) tuli luokseni vielä sunnuntai-iltana "kylään".

Kyllä saa taas äiti olla ylpeä tyttärestään. Toivottavasti se ei lue tätä blogia. Ja jos nyt kuitenkin lukee ja tunnistaa niin... terkkuja vaan!


-Hilma

Tuo mulle lämpöö

Voi että mitä kohtalon johdatusta tässä onkaan muutama päivä elelty! Vai mitä muuta se voi olla, kun sattumalta, täysin sattumanvaraisessa yökerhossa tanssit lähes koko illan saman miehen kanssa, ja siinä tanssin ohella keskustellessa selviää, että hänessä on pelottavan paljon tuttua.

Hän on nimittäin aivan kuin Veikko. Ei ulkoiselta habitukseltaan oikeastaan yhtään, mutta kaikki muu täsmää. Sama nimi, sama ikä, sama asuinkaupunki. Veikot työskentelevät samalla alalla ja ovat molemmat äärimmäisen innokkaita urheilijoita. Poikkeuksena se, että illan päätteeksi selvisi Veikko II:lta löytyvän vaimo ja kaksi lasta. Hahaa, kauan kaivattu kusipääkontakti! ehti Terttunne jo ilahtua, mutta ei. Ainoa haureus, jota Veikko II läheisen tanssiasennon lisäksi harjoitti, oli kevyt suudelma huulille ja poskelle ennen lähtöä kotiin.

Kyllä harmitti, enkä edes ole varma kumpi enemmän; se, että tämä erittäin kiinnostavan oloinen, tyylikäs mies osoittautui perheenisäksi vaiko se, että potentiaalinen kusipää osoittautui kaikesta huolimatta herrasmieheksi. Ehkä pitäisi vaan olla iloinen siitä, että tällaisiakin miehiä tosiaan maailmasta löytyy. Mutta kun en mä muihin törmääkään!

Tästähän se ajatus sitten lähti, ja oli ihan pakko ottaa orginaali-Veikkoon yhteyttä ja lyödä tapaaminen lukkoon. Vähän hirvitti, mutta pari viinilasia rentoutti kummasti, ja vietimmekin oikein hekumallisia hetkiä ja yhteistä aikaa vähän pitempäänkin kuin ennakkoon olin ajatellut.

weheartit

Oli kyllä kaikin puolin onnistuneet pitkät treffit, kaikki etukäteen massiiviseksi paisutetut ulkonäköpaineetkin ropisivat hänen ihailevien sanojensa alla. Pystyin heittäytymään tunteen vietäväksi ihan eri tavalla kuin aikaisemmin, ja oli kyllä varsin kihelmöivää. Myös perushengailu oli yllättävän mukavaa, luontevaa ja kivaa. Vähän ihmetyttää, mistä nämä fiilikset tulevat, kun aiemmin olin ihan varma ettei meillä synkkaa ollenkaan, että ollaan ihan liian erilaisia ja -ikäisiä.

Terttu, tuo kelkankäännön mestarisnainen. Saa nyt taas nähdä kuinka tässä käy, en elättele mitään toiveita tai kauhukuvia, annan vaan mennä. Kerranhan tässä vaan näpytellään.

Miettimisjauhamisen ihana kamaluus.

Hilma ilmoittautuu jälleen. Meinasin jo unohtaa koko blogin, mutta kun on taas tullut sekoiltua siihen malliin, että yhtäkkiä yllättäen tuli tämäkin mieleen. Jos se vaikka vähän auttaisi jos kirjottas jotain ylös, eikä vaan päässään setvis?

Päivitetään ensin ehkä tilannetta tämän viimeeksi mainitsemani Herrasmiehen kanssa. Juurikaan ei olla edetty mihinkään. Nähty on muutaman kerran, muttei kertaakaan kaksistaan. Tosin sekin ehkäjopa olis muuttumaisillaan, kun rohkeana tyttönä ehdotin moista. Eipä tuo kyllä ihan turhan innoissaan ole meikäläistä treffaamassa, että en oikein tiedä mitä tästä(kään) pitäis ajatella. Eli yritys olis kova olla ajattelematta ihan hirveesti mitään. Mutta, onhan se nyt hemmetin ärsyttävää, että kun nähdään niin ollaan niin ihkuihkuläählääh iholla kiinni (ei varsinaisesti seksuaalisesti!) ja sit kun ei nähdä niin tyypistä ei kuulu oikeestaan mitään. En mä tiedä, onko tommonen sit normaalia? No, ehkä se selviää...

Mutta tää, kun en tiedä miten edetään ton Herrasmiehen kanssa, tekee musta melkosen epävarman, enkä sitten oikein tiedä miten täällä kaukana toisessa kaupungissa mulla on lupa käyttäytyä? Viimeksi vedin ihan hirmuiset morkkikset tosta Kolmosesta, mutta kun EDELLEENKÄÄN ei ole asiat kovinkaan edennyt Herrasmiehen kanssa, niin mitähän järkeä siinä morkkistelussa sitten oikein on? Vai onko? Kuitenkin edelliskerrasta viisastuneena en mennyt sitten sänkyyn tämän Kolmosen kanssa, vaikka tänä viikonloppuna olisi ollut (huhhuh melkoista!) seksiä tarjolla tyypin kanssa pariinkin otteeseen. Nyt sitten harmittaa se, ettei mitään tapahtunutkaan, jos hommat Herrasmiehen kanssa ei etene. Ja se, että tein kyllä tosi tylysti tolle Kolmosellekin antaessani ymmärtää, ymmärtämättä kuitenkaan antaa. Perjantain sekoilut oli kyllä aika puhtaasti jotain itsetunnon pönkitystä, mutta lauantaina kuvittelin itekin, että on tässä jo niin pitkään kohta oltu ilman, ettei seksi olisi ollenkaan pahitteeksi. Mutta en sitten pystynytkään, kun viimekerran morkkikset ja Herrasmies pamahti mieleen kesken kaiken. Pahoitteluni Kolmoselle!

Yksi miespuolinen kaveri sanoi, kun tästä vähän selitin että: "Sä et kyllä Hilma itekkään taida oikein tietää mitä sä haluat." Se pisti miettimään. Enkö? Sekö tässä kiikastaa? Oon kuvitellut että homma on hyvin selkeä ainakin mun päässäni; Herrasmieshän on tietysti parempi vaihtoehto kuin mikään muu ja tietysti mä haluan sen. Mutta haluanko? Jos kaikki on näin epämääräistä, se on niin kaukana ja eksyn aina ton Kolmosen matkaan kuitenkin? Pakko kai senkin on jotain tarkoittaa? Samainen kaveri myös väittää, että kun joku oikeesti kiva tulee vastaan, niin ei tämmöstä älytöntä spekuloimista tarttis harrastaa, vaan kaikki loksahtaa kohdilleen. Mutta mitä helvettiä? Mä olen ehkä yks pahimmista draamakuningattarista mitä tiedän, enhän mä ees osais olla miettimättä! Ja kaiken jauhaminen on tavallaan osa myös sitä hauskuutta. Eikö kaikki naiset tee niin? :D


No, ainakin vielä toistaiseksi ei ole miettimisjauhamiselle loppua näkymässä piiitkään aikaan, että nouhätä armas blogimme. <3


- Hilma

Tuuliko se on kun huutaa?

Halloo, kuuluuks mittään? No eipä juuri, ja siksi otinkin ohjat omiin käsiini ja järjestin itselleni treffit. Ihan tässä lähiaikoina olisi tarkoitus pitkästä aikaa vähän harrastaa tällaistakin kanssakäymistä. Tulipas sitä heittäydyttyä villiksi!

Taisin samalla löytää sisäisen masokistini, sillä sovin nää deitit juuri sen miehen kanssa, jonka kanssa koen elämääkin suurempia alemmuuskomplekseja, siis mihinkään mittakaavoihin sopimattomia. Täälläkin ohimennen mainittu miekkonen totelkoon tästä eteenpäin nimeä Veikko.

Tämä sportti-Veikko on niin timmi tapaus, että näytän lähinnä surkuhupaisalta hänen rinnallaan, mutta koska Veikkonen on sen verran sinnikkäästi pysytellyt ei-liian-pitkän välimatkan päässä tästä mammasta, oli pakko antaa hälle edes yksi mahdollisuus. Vaikka hirvittääkin ajatus jaetusta lenkkipolusta tai sylikkäin olemisesta, sillä edellisen tapaamiskerran jälkeen on tullut hivenen kasvettua pituutta vaakasuunnassa. Luulen melko vakaasti, että tämä pinnallisuus on ihan vaan omien korvieni välistä, mutta siellä se myllääkin kaikista omistautuneimmin. Katsotaan kuinka mamman käy, ja kumpi kavahtaakaan ensin ja kauemmas. Jännityksellä odotan. Kaivakaa popparit esiin.

Muuten ei sitten kuulukaan oikeastaan mitään, kesäduunikollikin vaihtoi jo maisemaa. Paitsi että sen "coachsurfing"-tourneen toteuttaminen houkuttelee hetki hetkeltä enemmän. Suunnittelen mielessäni, mitä kaikkea siistiä voisin missäkin kaupungissa tehdä, mutta kun ajattelen seuralaisiani, tulee lähinnä kiusaantunut olo. Eiköhän se tästä, kun miehenkipeys käy ylitsepääsemättömäksi. Aika äärirajoilla taidetaan mennä!

Miten tää kesä nyt yhtäkkiä onkin näin ankea? Nyt äkkiä jotain säpinää ja sutinaa!

Kuuma, kuumempi, kuumis

Täydellisten asioiden parissa jatketaan. Edellisessä kirjoituksessani mainitsin tuosta maailman parhaasta ehkäisykeinosta, mutta oma suosikkini täydellisten asioiden listalla tällä hetkellä on maailman paras työmotivaattori.

Tämän hetkinen työni on kaikinpuolin ihanteellista: saan tehdä asioita joista oikeasti pidän eikä yksikään päivä ole samanlainen. Työyhteisö on mahtava eikä töihin lähtö ole koskaan epämiellyttävää.

Paras keino pitää itsensä päivän hiljaisempina hetkinä irti facebookchatistä on tietenkin äärimmäisen kuuma nuori kesätyöntekijäkolli. Joka on niin kuuma että Terttua hikoiluttaa ja punastuttaa pelkkä ajatus. Tämä kuumis ei totisesti pelkää peitellä omaa kuumuuttaan, vaan auliisti tarjoaa aihetta sydämentykytyksiin pukeutumalla tiukkaan t-paitaan, joka paljastaa yläkropan jokaisen Michelangelon Daavidilta imitoidun kaaren. Tänään se oli vielä jotenkin ihan erityisen hyvännäköinen, johtuneeko vähän lyhyemmistä sortseista, säväyttävistä silmälaseista vai taas siitä-ajasta-kuuta, tiedä häntä, mutta vannon että näin oli!

Onko vähän onnetonta järjestellä omaan päiväjärjestykseen aukkoja kuumiksen kanssa mätsääviksi? Yrittää keksiä tosi kiireellisiä ja tärkeitä toimitettavia asioita, joiden varjolla hiiviskellä työhuoneen liepeillä ihan sattumalta juuri silloin kun pahaa-aavistamaton kuumiksemme astuu ulos ovestaan? Kalastella katsekontakteja ja keskustelunavauksia ja hymyjä jotka saa polvet kiisseliksi ja sanat puuroksi? Sitä ne totisesti tekee.

Ei mun mielestä ollenkaan onnetonta!

Tääkin on kategoriassa mies, jonka olemassaoloa ei normaalitilanteessa noteeraisi ollenkaan, ei siis ollenkaan mun tyyppiä. Oon kyllä huomannut, että nykyään muhun tekee vaikutuksen aika monikin tällainen kaveri. Ehkä se on tää kesä? Joo, pakko olla. Onks kellään muulla samansuuntaisia tarkkasilmäisiä havaintoja omien mieltymysten elämisestä näin lämpimään vuodenaikaan?

Ei mutta nyt täytyy kyllä painua nukkumaan, viehkeät ripsien räpsyttelyt ei oikein toimi desin silmäpussien kanssa.

- Terttu

Ihmisillä on tapana kadota ilmaan

Kun ei oo mitään sanottavaa.

Mulla on just sellanen vaihe meneillään tällä hetkellä; ettei tee mieli sanoa kenellekään mitään. Kenellekään = miehille. Saatan avata keskustelun, mutta en kuitenkaan jatka sen enempää. Hirveet määrät kysymyksiä jää tyhjään roikkumaan, kun tämä arvon neiti antaa niiden olla. Mitähän joku psykologian ammattilainen tähän sanoisi?

Olen saanut huomata, etten ole ainoa tällaisen perin kohteliaan tavan kanssa pelaava. Toivo on ihan samanlainen retku! En ollenkaan suotta puhuttele häntä kaksoisolentonani, niin hyvässä kuin pahassa. Tyyppi otti yhteyttä pitkästä aikaa alkuviikosta, eikä (seuraavana päivänä) lähettämääni vastausviestiin ole reagoitu vielä mitenkään. Kieriskelen täällä tuskissani ja mietin että mitä. Samalla suunnittelen meille yhteistä kulttuuriretkeä, vaikka tiedän, ettei siitä mitään tule. Koska mulla ei oo rohkeutta kysyä, koska Toivo vaan on liian perfect. Ja koska mä oon aina se joka ehdottaa. Ja koska se ei oo vihjannut sanallakaan ikävöivänsä allekirjoittanutta (vaikka sellaisena tietysti kaikki pienetkin elonmerkit siltä suunnalta tulee tulkittua, luonnollisesti).

Tässä tulee siis väistämättä pohdittua tätä omaakin viestikäyttäytymistä, ja sitä, mahtavatko nämä minulle viesteilleet herrat odottaa vastausta yhtä kuumeisesti kuin minä Toivolta, vai unohtavatko he odottavansa mitään? Tällaista epätoivontuskissa kamppailua en kenellekään totisesti toivo eh-heh.

Tämmösiä mä mietin hetkinä jolloin ei tee mieli sanoa tännekään mitään. Mutta sanoinpa kuitenkin.

Edellisten sanomisten jälkeen olen melkein päätynyt yövieraaksi keskelle pusikkoista osaa Etelä-Suomea, ja yhtä melkein saanut yövieraan omaan kotiini. Kyseessä kaksi eri tapausta, mutta yksi yhteinen tekijä, joka päätti tilanteet sanaan "melkein": aivan liian humalainen mies.

Parempaa ehkäisykeinoa saa hakea.

- Terttu

Kannattaa kokeilla itsensä häpäisyä

Mun täytyy tunnustaa jotain. Aikaisemminhan manailin itselleni hellyydenkaipuisen mielen hairahduksia, ja niistä kyllä vähän pääsinkin osalliseksi. Ja ihan tasan sillä kaavalla kuin ajattelinkin; pienessä tuiskeessa yökerhossa törmäsin tuttuun mieheen, joka parin mutkan kautta päätyi samoille jatkoille ja minä hänen kainaloonsa nukkumaan. Saattoi siinä muutakin olla, mitään en myönnä kun hävettää kevyesti liikaa. Kyseessähän oli tietenkin vanha ystävämme SE#2, voi kuinka pohjamudissa voikaan neito pyöriskellä. Tämänlaiset jutut vaan ei oo okei.

Jatkostakin sateli jo ehdotuksia, ja veikkaanpa, että jonain epätoivon hetkenä ratkeen pistämään ne täytäntöön. Toisaalta, nyt on kesä ja kesällä kaikki on sallittua, right? Ja toisaalta tässä tuntuis olevan myös aineksia kauan kaivattuun ja peräänhuudeltuun kusipää-kontaktiin.

KP-asioista kätevästi harppaus seuraavaan, oon tässä peukaloiden pyörittelyn lomassa kaavaillut mielessäni kesäistä lomareissua, jossa kiertäisin testaamassa kainalopaikkoja suomineidon eri kolkissa. Aiemminhan avauduin myös absoluuttisesta sitoutumiskammostani, joka estää mua ees liiemmin tutustumasta miehiin, jotka olisivat musta kiinnostuneita. Mun mielestä ihan kelpo konsepti muillekin saman ongelman kanssa painiskeleville; lähteä reppureissaamaan ja yöpyä aina yön tai pari yhdessä paikassa, tutustua vähän paremmin tyyppiin ja kaupunkiin ja vaihtaa maisemaa kun rupee liikaa ahdistaa (mielummin vähän ennen). Vähän niin kun couchsurfingia, mutta astetta mehiläisempään tyyliin. Ja majapaikan tarjoajat olis siis näitä jo ennestään kiinnostustaan osoittaneita miehiä.

Ai hitto kuinka narttumainen suunnitelma. Never gonna happen, though, kunhan mehustelen ajatuksella (ellei joltain nyt irtoa ihan älytöntä yllyttämistä, oon aika jääräpäinen tyyppi). Tätä innovatiivista konseptia saa toki vapaasti hyötykäyttää, mä kuitenkin (ihan vaan varmuuden vuoksi) pesen käteni kaikista seuraamuksista!

- Terttu

Life is like a box of _______

Ootteko törmänneet tähän miestyyppiin?

Mies on oikein kiva katsella, suorastaan silmää miellyttävä, ja myös kivasti silmää antava. Vaihdatte yökerhon hämyssä muutaman katseen, joita et itse koe kovinkaan merkityksellisiksi. Ajattelet, etteivät tuollaiset katsele kohti kuin ehkä vahingossa, todennäköisesti silmäykset on kohdistettu siinä takanasi seisovaan metsäkauriin kaltaiseen eteeriseen olentoon. Jatkat iltaasi unohtaen koko kohtauksen ylipäätään tapahtuneen.

Ei mene kauaakaan, kun miehen ystävä tulee kertomaan jotain sen suuntaista, että mies olisi kovasti kiinnostunut tutustumaan vähän paremmin, mutta on tavattoman arka lähestymään naisia. Tässä vaiheessa oma saalistusviettisi ottaa vallan, ja otat kapulat omiin käsiisi ilman sen suurempia kehoituksia. Lyöttäydyt miehen seuraan jollakin hyvin alkukantaisella tavalla (koska et ole tottunut tekemään aloitetta ja seuraat vain vaistojasi), eikä mies uskalla kuin myötäillä.

Siinä keskustellessa sydämesi sulaa miehen liikuttavalle kömpelyydelle, naiiviudelle ja ujoudelle, samalla tavalla kun koiranpentua katsellessa. Ihan ällöttävän söpöä, mutta ei kai niin herkkä ja komea mies voi muuta ollakaan?

Kutsun näitä tapauksia Forrestgumpeiksi. Nää on just sillä samalla tasolla liikuttavia. Kukapa ei Forrestista tykkäisi.

klik

Itse olen tavannut parikin FG:tä. Ensimmäisen kohtasin eräässä karaokebaarissa, hän on kymmenen vuotta mua vanhempi ja satuttiin päätymään samoille jatkoille. Mies yritti pitää keskustelua yllä koko ajan, vaikkei oikeastaan edes tiennyt, mistä olisi puhunut. Törmäsin tähän mieheen jälkeenpäin ihan sattumalta naapurikaupungin yössä, ja tällöin tämä kertoi taksin takapenkillä kädestä kiinni pitämisen olleen elämänsä romanttisin hetki.

Toinen taas on omaa ikäluokkaani ja ennestään tuttu, mutta emme tätä kohtaamista ennen olleet koskaan keskenämme puhuneet. Voitte kuvitella hämmästykseni, kun karskina koviksena pitämäni kaveri osoittautuu FG:ksi. Se oli melkoinen. Varsinkin repliikit "eihän tää mitään seurustelua vielä ole, mutta musta olis silti kiva käydä sun kanssa kahvilla", kun ne tuli ihan täydestä sydämestä.

Liikaa söpöyttä yhteen postaukseen. Musta on kehkeytynyt ihme siirapinvuodattaja. Mut mun elämähän on pelkkiä sateenkaaria ja pumpulipilviä.

Ei kusipäitä siis vieläkään. Ootteks ihan varmoja että niitä on olemassa?

- Terttu

PS. Hienoo Hilma, oon niin ylpee susta!

Maailma ON mun, todellakin!

Haha, en kestä! Terttu on niin kauhean ahkera kirjoittaja etten millään pysty pysymään sen tahdissa. Sehän kirjoittaa kohta munkin tekstit mun puolesta! :O Eli pakko vissiin edes yrittää pitää puolensa!

Tosiaan joo. Tämän herra Kolmosen kadottua kuvioista lähdettiin Terttusen kanssa vähän reissun päälle ja bongattiin sieltä semmosia pakkauksia jotka kertalaakista paransi mun uskon, jollei kokonaan niin ainakin melkoisesti, miehiin! Aivan uskomattoman herrasmiehiä kyllä. Ja tosiaan tämä yks Herrasmies nimenomaan on nyt sitten pyörinyt mielessä aika häiritsevänkin paljon.

Herrasmies on tosiaan sellainen käsite, josta mulla ei juurikaan ole kokemusta. Ja nyt kun sellainen osoittaa kiinnostustaan, tähän herrasmiesmäiseen tapaan eikä ... no pillua vonkaamalla, niin städääm! Tämä tyttö on (vaihteeksi) ihan sekaisin. En jotenkin osaa ottaa esimerkiksi julkisia hellyydenosoituksia vastaan taaai osaa jutustella jotain söpöilyjä. Toisaalta, ei mulla ole todellakaan mitään niitä vastaankaan. Mutta koska tosiaan seksistä ei ole ollut tietoakaan, niin koko ajan on olo, että miksei se halua mua ja tykkääkö se sit kuitenkaan musta, kun ei halua? (okei tää on kamalaa, ollaan nähty vasta muutaman kerran, mut ehkä tää kertoo aika loistavasti siitä kuinka hemmetin sekaisin mun pää on?) Jos taas Herrasmies olisi heti ollut seksiä haluamassa, hän ei olisi täälläkään luonnehdittuna herrasmieheksi. Ja mä vinkuisin täällä siitä, että miksi se ei halua muuta. Eli parempi näin! Todella hyvä näin! Jos vain osaisi ajatella jollain muulla kun tunnevammaisilla tunteillaan. Noo mä opettelen!!!

Muttamutta! Eihän tämä nyt ihan näin yksinkertaista voi kuitenkaan olla. Mullahan tämä menojalka on viimeaikoina ollut melko... vauhdikas. Ja niinhän siinä kävi, että päädyin kavereiden kanssa yökerhoon. Ihan kamalassa tuiskeessa. Ja kun yhtälöön lisätään vielä tämä herra Kolmonen samassa kunnossa samaan yökerhoon, niin voitte kuvitella ettei siinä kovin hyvin voinut käydä...

Aamulla sitten heräsin Kolmosen vierestä siihen kun Herrasmies lähettää viestiä. Lähdin hiljaa menemään ennenkuin Kolmonen heräsi. Mulla ei ole varmaan ikinä ollut semmosta morkkista! En harrasta mitään morkkisteluja yleensä juur ollenkaan. Mutta voi luoja sitä oloa. Ja siltikin. Päädyin parin päivän päästä uudestaan samaiseen yökerhoon, about samanlaisessa kunnossa. Sentään en herra Kolmosta tavannut, mutta jotain ihan random muuta säätöä. Ja padapim padapum! Morkkikset molemmista illoista pamahtaa päällensä oikein huolella. Varmaankin hyvin pitkälti tämän Herrasmiehen vaikutuksesta, en millään haluis pilata tätä hommaa heti alkuunsa tämmösellä hölmöilyllä. Mutta se on kauheen vaikeeta, uskokaa tai älkää, kun on ollut näinkin pitkään sinkkuna yhtäkkiä alkaa muuttamaan meininkiä! Mutta jospa sitä nyt vähän edes yrittäis.



Katotaan vaan, kun seuraavan kerran tänne kirjoitan ni samat on meiningit ja oon jo onnistunu ryssimään kaiken maailman herrasmiehet mun elämästä. :D


- Hilma


ps. Terttu ootko nyt tyytyväinen? :P

Maailma on sun!

Mä oon nyt kyllä aika pettynyt Hilman panostukseen tän kirjoittamisen suhteen. Sille kuitenkin tapahtuu koko ajan kaikkea, siinä missä mä nyhjään juttua tyhjästä ja tyhmästä! Ymmärrän, että toisella saattaa olla vähän lukkoja sanallisen arkkunsa avaamista hankaloittamassa, mutta kun antaa palaa, niin hyvä tulee. Se on kerta kerralta helpompaa, mutta toisaalta myös vaikeempaa jos sitä välttelee.

Mut hei nyt jotain tolkkua! Mimmi keräilee listoja täyteen ureankatkuisia mieskontakteja, kunnes yllättävässä yhteydessä kohtalo johdattaa tämän niin kultaisen pakkauksen luo, ettei Hilmamme osaa täysin päinvastaiseen tottuneena edes tulkita packagen käyttäytymistä ja signaaleja. Ja toisena hetkenä tämä kylmähermojen kuningatar kärsii maailmanluokan morkkiksesta, joka on tälle ennestään vähintään yhtä tuntematon käsite kuin herrasmieskin.

Jaa meille vähän itseäsi, babe! Sulla on huomenna krapulainen vapaapäivä aikaa raotella mielesi syvimpiä syövereitä, tee se!

Tilastot tällä hetkellä siis Hilma 2 - Terttu 0. Kusipääkontakteja odotellessa, saa ottaa yhteyttä jos tunnistat itsesi!

- Terttu

Missä viivyt Toivo?

Voi nyt kaikki maailman epäjumalat sentään. Mikä siinä on, että kun päästää jonkin ajatuksen päähänsä, saa asian kutakuinkin selvitettyä itsensä kanssa ja sisäistää sen, niin sitä alkaa väkisin möyrimään tän kiusankappaleen pillin mukaan?

Kun nyt totesin, että elämäni kaikkien ongelmien (...) perimmäinen syy on piinaavan nolohko ikävä sitä henkistä kaksoisolentoani (olkoon hän tästä eteenpäin Toivo, sopii kuvaan) kohtaan, en ole oikeastaan muuhun pystynyt kun nyyhkimään saavuttamattomissa olevan hellyyden perään. Onneksi sentään vaan omassa päässäni, ja nyt vähän täälläkin, mutta pelkkää voittoa etten ole asianosaiseen kehdannut ottaa yhteyttä. Harmittaa noin ylipäänsäkin olla aina se aktiivisempi, vaikka tämä toinen osapuoli on täysin vastuussa kaikesta! Se se ensin pihkaantui ja otti yhteyttä ja sekoitti sitten minunkin mieleni. Ni. Hitto.

Ja juuri kun pääsin ystävillekin kehuskelemaan kuinka tyytyväinen olen tilanteeseeni, etten totisesti kaipaa ketään viereeni vaan pikemmin päinvastoin, pysyköön jokainen itsesuojeluvaiston omaava riittävän välimatkan päässä.

Miks ei nää asiat voi olla sellasia satukirjamaisen simppeleitä, jossa tää neitokainen vetelee sikeitä ja juuri se oikea ihanainen kauriinsilmäinen nuorukainen tulee herättämään täydellisellä ranskalaisella suudelmalla? Miks näihin täytyy sekottaa jotain reaalimaailman karuja totuuksia ja kohtaloita mukaan? Klisee-Terttu eläis ihan mielellään vaahtokarkkitahnassa.

Kaikista hirveintä on, että pelkään tässä hellyydenkaipuussani antavani periksi jollekin näistä herroista, joilta sitä varmasti saisin, mutta joka ei niin järin paljon normaalitilanteessa lämmittäisi tai olisi mitenkään reilua. Välttämättä. En tiiä, oon taas ihan sekaisin vaikka juuri vakuuttelin löytäneeni oikean suunnan ja itseni ja elämän tarkoituksen. Just joo, hip hei ja tirlittan. Olin eilen jo niin lähellä luovuttamista (kiitos yksinäiset illat ja facebookchat), että viikonloppu pelottaa. Pitäkää mut kaukana viinipulloista please.

Onneks aina voi syyttää hormooneja.

Jep jep.

- Terttu

Yksin on helpompi päästä karkuun

Joo, perun viimeisimmän viestini viimeisen lupauksen. Ei mitään deittailuhommia mulle kiitos! Oon vaan ihan liian pakokauhuinen, eikä tätä kauhua lievitä yhtään se, että viisi eri miestä neljänä (perättäisenä) päivänä ottaa yhteyttä. Tai yrittää, pari jäi ilman vastausta, ja parin jälkimmäisen kanssa varoin sanojani niin että ihan kipeetä teki. Yksikin vähänkään väärään suuntaan taivutettu tavu olisi ollut liikaa. Melkein jo epäilin, josko nämä kaikki herrat jotenkin mystisesti osaavat lukea ajatuksiani ja päättävät kokeilla onneaan, mutta sitten palasin takaisin tähän todellisuuteen.

Miksen mä osaa, miksen mä pysty? En kai mä voi näin paljon pelätä, että löydän itseni jostain ikuisuuden kestävästä parisuhteesta? Eiköhän tää tapaus aikaisempi opettanut mulle jotain. Näköjään ainakin pelkäämään itseään.

Ei näistä miehistä kyllä kukaan ole ihan mun tyyppinen, joka saa mut miettimään, että oon kyllä hitonmoinen nirsoilija ja pelinainen. Koska kukaan ei kelpaa ja koska siltikään en pysty sanomaan sitä suoraan päin naamaa. Koitan vaan pelastaa itseni, ettei tarvitsisi sitten hampaattomana vanhana piikana katua ja itkeä kuinka kukaan ei rakasta mua.

Taas yks kliseidentäyteinen täytepostaus. Kuinka ankeesti voikaan asiat olla kun kaikki on pelkkää klisettä!

Ja sitten,

palaan ajatusten alkulähteille, ja tajuan, että tää kaikki johtuu siitä, että oon vaan niin sen erään lumoissa. Sen, jonka kanssa mistään tuskin tulee mitään ja jonka kanssa ei ole pitkään aikaan vaihdettu yhtään lausetta, mutta joka silti vaan tuntuu ihan liian täydelliseltä ollakseen totta. Ja ihan liian sopivalta. Ehkä just siks kun se on niin saavuttamattomissa.

Nyt riittää tää kliseehattara ennen kakkostyypin diabetesta. Muistakaa pestä hampaat!

- Terttu

En muista teidän sukunimiä

Kotiuduttu ollaan jo tovi sitten, täydellisesti hengissä! Tämä kesäinen sinkkuretkemme osoittautui odotettua paljon kiltimmäksi, kiitos allekirjoittaneen sen-ajan-kuusta, ja taisin vahingossa cockblockata Hilmankin lupaavan seikkailun. Hupsista, pahoittelen kovasti edelleen Hilmuskaiseni! Ensi kerralla lupaan ainakin yrittää ymmärtää mitä tarkoittaa "ollaan täällä kahdestaan, älä tuu tänne". Humalaisen on kauheen vaikea ymmärtää kieltoilmaisuja.

Mutta siis nätisti meni! Tutustuttiin peräpohjolan käpykylässä uusiin mahtaviin tyyppeihin, jotka asuvatkin ihan tässä lähistöllä. Mikä ihmeen mäihä? Ei haittaa kyllä yhtään, ennustan tälle kesälle vielä lukuisia mukavia hetkiä tutustumisen parissa. Annan Hilma teidänkin tutustua sitten ihan rauhassa toisiinne!

Olen tässä miettinyt tätä omaa suhteiluani. Tai lähinnä sen olemattomuutta. Siinä missä Hilma pyörittelee samoja miehiä lakanoissaan useita kuukausia, itse olen pitkän aikaa tyytynyt kaavaan "käytsä usein täällä-meille vai teille-soitellaan (not)". Eipä aina tuu edes numeroita vaihdettua. Näitäkään juttuja ei ihan älyttömiä määriä ole ollut, mutta sanotaanko näin, että tässä vuodessa olen ottanut kanssasisareni kumppaneiden määrässä kiinni. Snadisti järkyttävää, mutta vielä ei tarvitse ottaa varpaita mukaan laskemiseen.

Kiinnostavin (?) puoli tässä on se, että yleensä miehet on niitä, jotka jälkeenpäin ottaa yhteyttä. Eikä välttämättä tarvitse olla mitään petiseikkailujakaan taustalla, ihan kaverimieliset tapaamisetkin riittää. Itse oon äärimmäisen huono tekemään minkäänlaista aloitetta, ellen ole ihan järjettömän kiinnostunut vastapuolesta. Tällaisia tapauksia on elämäni varrelle mahtunut äkkiseltään mietittynä kolme, ensin mainituista en edes osaa sanoa.

Tällaiset kaipailevat ja vihjailevat yhteydenotot saavat niskavillat pystyyn, ja Terttu vaikenee kuin muuri. Paitsi humalassa, jolloin käyttää onnettomia reppanoita itsetuntonsa pönkittämiseen törkeästi hyväksi. Jos joskus erehdynkin rupattelemaan, keskustelut päätyvät lähes poikkeuksetta tapaamisehdotuksiin. Joihin en koskaan tartu, ja jos tartunkin niin ainakin perun viime hetkellä.

Tää on jotain aivan ylitsepursuilevaa sitoutumiskammoa, en pysty edes deittailemaan ilman pakokauhua. Mä oon ihan kuin tyypillinen mies!

Olen tullut pohdinnoissani siihen tulokseen, että syy tähän paniikinomaiseen tapaamisten välttelyyn on yksinkertaisesti siinä, etten osaa sanoa ei. En halua loukata kenenkään tunteita sanomalla muutaman tapaamisen jälkeen "kiitos mutta ei kiitos", joten olen mielummin alusta alkaen välttelevä. Vaikka ensin mainittu onkin täysin normaalia ja yleensä molemminpuolista, ja jälkimmäinen taatusti enemmän loukkaavaa.

Tässä on pari dilemmaa:
a) en koskaan saa tietää, voisiko joku oikeasti olla sellainen kolahtava tapaus, kun en koskaan tutustu kehenkään
b) välttelevä asenne saa miehet yrittämään kahta kauheammin
c) ja jos sitten parin viinilasin jälkeen on se puhelin kädessä, Terttu on mennyttä kalua.

Huh! Tämän pohdinnan myötä lupaan itselleni, että seuraavan yhtään potentiaalisen herran osuessa kohdalle suostun mahdolliseen treffikutsuun. Koska se ei edellytä mitään, ja koska milloin vaan voi sanoa ei. Ja todennäköisesti herran tutustuessa allekirjoittaneeseen paremmin hän tajuaa, ettei minussa oikeastaan olekaan mitään mielenkiintoista, ja jättää minut itse rauhaan. Ehkä vielä vaihtaa numeronsa salaiseksi, jottei tarvitsisi kaikkia viikonloppuöitä olla painamassa punaista luuria.

Naiset, tekevät kaikesta vaikeampaa kuin se onkaan!

- Terttu

Super-Sankari

No nythän mä pääsin oikein tän avautumisen alkuun.

Tossa aikasemmassa tekstissä kirjoitin, että mulla on noita about puolen vuoden seksisuhteita ollut tässä sinkkuilun aikana muutamakin. No unohdinpa mainita, että yleensä.. tai oikeestaan tähän asti aina ne on päättyneet mun fiilikseen ettei kaikki oo hyvin ja stadaa: muutaman viikon sisällä äijä ilmoittaa (eräässäkin tapauksessa facebook-statuksella) olevansa parisuhteessa. Ja tosiaan aikaisemmin mulle väitetään se puol vuotta kirkkain silmin, ettei olla valmiita sitoutumaan, muhun eikä kehenkään.
Ja siis mähän en mene sänkyyn semmosen pojan kanssa kenestä en oikeesti tykkää. Mutta tän oman vampin sitoutumiskammoni kanssa sit kuvittelen, et tämmönen vakkari seksisuhde, minkä aikana ei paneskella muita, on melkeen sitä parasta mitä mä voin toivoa. Ei tartte sitoutua, mut kuitenki ollaan ku pari. Paitsi ettei. Paitsi et mä kuvittelen sit kuitenkin, vaikka olisin kuinka hyvin perillä säännöistä, että tässä on jotain. Ja se toinen haluaa vaan.. no pillua. Ja sit meikäläinen saa turpaansa henkisesti. Enkä mä vaan opi.

Mut siis tää avautuminen alko nyt siitä, että tänään tää sama kuvio kävi nyt sitten kolmannen kerran. Ollaan pyöritty joulusta asti enempi tai vähempi herra kolmosen kanssa yhdessä. Pari, kolme viikkoa sitten alko jo oleen semmonen fiilis, että nyt ei oo kyllä kaikki niinku aikasemmin. Saattoi kyllä johtua siitäkin, että mulla oli itellä semmosta pientä säätöä ollut vähän joka suuntaan nyt tosiaan kesän alussa, ja oli vähän huono omatunto. Joten kysyin, että onko herralla joku naikkonen kierroksessa, että haluaisin tietää jos on, voidaanko sopia näin? "joojoo, voidaan sopia, onkos sulla sitten joku?" No pakkohan se oli myöntää, kun kert oli ja itekkin haluisin tietää. Puhe oli, ettei siinä mitään, ihan ok, näinhän tän pitäski mennä, kun kerran nimenomaan ei seurustella. Tähän asti herrasta ei kuulu mitään ja mullakin alkaa muut hommat kusta omaan mahdottomuuteensa, pakko kysyä herralta että mikä on kun ei kuulu eikä näy? No, nainenhan on löytynyt. Ja sellainen, josta tykkää niin kovin, ettei voi muiden kanssa (eli mun) säätää samalla.

Ei siinä, rispektiä herra kolmoselle selkärangasta sanoa asia suoraan mulle, eikä esim. kieltää ja pamauttaa sitä sitten naamakirjaan niinkuin herra kakkonen, mutta kyllä tää nyt rupee jo vähän ihmetyttämään tämä touhu! Oon joku super-sankari, joka pelastaa sitoutumiskammoisia miehiä, tekee niistä ukkomies-materiaalia ja jatkaa sitten sinkkuiluaan, jotta voi löytää seuraavan pelastettavan äijänrentukan. Terttu ehdotti, ehkä voisin perustaa yrityksen, jossa pelastan sitoutumiskammosia tyyppeja, mutta ottaisinkin siitä rahaa! Mutta eehkä se menis jo vähän liikaa huoraamisen puolelle, eli jatkan sankarina jakamista ja pelastan maailman sitoutumiskammoisilta miehiltä! HYVÄ MÄ!

-Hilma

Ajetaan hiljempaa

Viinipullo yksin + juhannus yksin + tietokone internetyhteydellä = voi heviletti sentään. Seurauksia saa sitten hävetä tovin jälkeenpäin, mutta sellasta se välillä on. Tuli mm. joissakin rajatiloissa vastattua puheluun, josta en muista mitään, mutta josta tosiaan on riittänyt seurauksia muutamaksikin toviksi. Onneksi pahimmat vuodatukset säästyivät piilotettuihin yksityisiin arkistoihin. Huh sentään. Ei näitä enää lisää, yksin dokaaminen ei ole mun juttu. Niin ankeeta herätä krapulaisena yksin.

Mainitsemani puhelu on seurausta eräästä hämmentävästä ihmissuhteehkosta, jota olen kunnon pelinaisen elkein pitänyt vireillä aina kun promillemäärä veressä on ollut riittävä. Ja nyt, muutaman tovin kestäneiden seurauksien vuoksi, myös normaalia arkipäivän yhteydenottoa on ollut havaittavissa. Meinasin astua jo omaan kuoppaani, kun keskustelutoverini totesi olevansa samassa kaupungissa tulevana viikonloppuna, joka olisi väistämättä tarkoittanut jonkinnäköistä kohtaamista. Onneksi olemassa on jokaisen sähläävän Tertun pelastava enkeli Hilma, joka juonii ensinnä mainitun muuttamaan tarkkaan harkittuja suunnitelmiaan tuosta vaan. Ihan hirveän suuria käännytysoperaatioita ei kyllä vaadittu, jännä juttu.

Olen kyllä välillä ihan hirveä. Oikeastaan oon nykyään suurimman osan ajasta ihan hirveä, mutta kun edes tiedostan sen, niin eikö se vähän pienennä tätä mun kusipäisen ämmän taakkaa?

Kusipäistä puheenollen, vaikea käsittää sitä määrää mikä näitä herrapuoleisia lajin edustajia tuon rakkaan ystäväiseni ja kanssabloggaajattaren kohdalle osuukaan! Älytöntä. Samassa suhteessa minä, "en-sano-kenellekään-ei"-hupakko, vedän puoleeni näitä parisuhteen perään haikailevia herkkiä poikia. Jotka sinällään ovat oikeinkin mukava asia, mutta kun itse ei ole parisuhteen tarpeessa vielä jonkinmittaiseen ajanjaksoon, niin pistäähän se vähän ahdistamaan ja ihmetyttämään. Mikähän kumma siinä on? Saako syyttää horoskooppeja?

Toivotaan, että tämän kesän jälkeen Hilmalla olisi kasassa hyvä pakka positiivisia mieskokemuksia ja tämän itsensä mainitsemia söpöjä vieressänukkumisia, ja mulla olis kokemusta jostain kylmästä virtsankyllästämästä hepusta, joka palauttaisi pelurinpohkeeni takaisin maan pinnalle.

Tällä hetkellä Hilma johtaa tilastoja 1-0, mutta viikonloppu on jälleen lupaavan lähellä, nythän on jo tiistai! Venytetyksi viikonlopuksi nämä neitokaiset pakkaavat luunsa ja siirtyvät autuaammille metsästysmaille, saa nähdä kuinka taivaallisiin mittoihin tourneemme venyykään!

 

- Terttu

Elämä on. :P

HAA! Hilmakin (vihdoin, melkoisen painostuksen alaisena. :P) ottaa itseään niskasta kiinni, ja kirjoittaa nyt melkeimpä ihka ensimmäisen blogi-kirjoituksensa!

Oma juhannushan meni tosiaan tuolla Tertun mainitsemalla "Tertun eksän mökillä" kavereiden kesken, Tertun tissutellessa viiniä kotosalla. Itse en tissutellut, vaan vietin hyvinkin perinteisen juhannuksen perseet olalla. Onneksi kanssa immeiset möksällä oli kaikki suunnilleen samoilla linjoilla, joten ei tarvitse juurikaan itseään alkaa häpeämään, vaikka muussa seurassa se voisikin olla melko ajankohtaista. Pakko vähän hehkuttaa, että kyllä on kivojakivoja ihania, uusiakin, ystäväisiä löytynnyt tässä viime vuoden aikana, varsinkin noista mökki-pojista. <3

Mökille lähdin kyllä niin hirmuisessa "vihaan kaikkia miehiä"-fiiliksessä, että vähän itseäkin hirvitti, mitä tosta jussista oikein kehkeytyy. Mutta koska pojjaat oli niin hirmusen mukavia ja kivoja (jopa illan isäntäkin, joka välillä on ottanut mua melko rankastikkin päähän. :D), ettei mistään vihaamisesta tullutkaan sitten yhtään mitään. Onneksi! :)

Kuten Terttu melko hienovaraisesti on noissa aikaisemmissa teksteissä ilmaissut, niin tämä meidän alkukesä on ollut kyllä... melkoinen. Noita kesäkolleja on tosiaankin ollut nyt ihan jokseenkin jopa tarpeeksi tässä pyörimässä, ja siitäpä tämä blogi-idea sitten syntyikin. Piti päästä johonkin noista kakslahkeisista avautumaan ja kirjottamaan niin, että voipi vielä vanhanakin niitä sitten jostain muistella!

Itsellähän tilanne on aikalailla täysin erilainen kuin Tertulla. Terttu on ollut piiitkässä parisuhteessa suunnilleen koko täysi-ikäisyytensä, kun taas minä seurustelin teini-ikäisenä ja olen ollut sinkkuna suunnilleen koko täysi-ikäisen elämäni. Aikaisempi sinkku-vuosien lohtu ja suola on kuitenkin nyt alkanut tuntumaan aika pitkälti kiroukselta. Ei tunnu nykysin löytävän enää mistään miestä, joka haluaisi muutakin kuin vain sitä itseään. Tää hemmetin fuck-buddy-ilmiö on aikalailla lähtenyt riistäytymään käsistä, ainakin mun käsistä. Mä en tykkää / harrasta juurikaan mitään yhden yön juttuja, ne on tuppaa venähtään aina tommosiks puolenvuoden vakipanoiks. Ja usein miten kuvioon kuuluu myös se, että mä ihastun, annan jutun mennä liian pitkälle ja sit lopulta ite lopetan sen ja vingun kuinka sattuu. Ja sit vannon etten ala moisiin hölmöilyihin enää, ja stadaa, kohta ollaan taas about samassa tilanteessa. No, saa nähdä nyt mitä tää hullu kesä saa nyt sitten aikaan. :D

Mut kai mulla on sit aina ollut joku pienen sortin sitoutumiskammo, ehkä nää mun huonot miesvalinnat johtuu jotenkin siitä. Mutta nyt tuolla mökillä, kun nukuin semmosen kivan kaveripojan vieressä, tuli jotenkin niin sulonen olo. Että tämmöstäkin tietysti vois ehkä jopa olla. Mutta jotenkin se tuntuu niin kauhean vaikealta. Kai mulla on joku ihan kieroutunut käsitys seksistä ja miehistä ja ylipäätään elämästä, kun ei musta ole kuin kusipäitten kanssa sekoilemaan. Hyvä mies kun tulee vastaan, se löytää itsensä hyvin äkkiä "ei vaan oo oikeeta fiilistä"-hyllyltä unohdettuna. Haha, kuulostan niin kauheelta naiselta tän tekstin perusteella että voi hyvää päivää. Ihan vaan nukkuminen miehen vieressä, ilman taka-ajatuksia, on meikäläisen elämässä luksusta. No, semmostä se elämä (mun ainakin nyt) on. :D



kiitos ja kumarrus.

-Hilma