Täydellisten asioiden parissa jatketaan. Edellisessä kirjoituksessani mainitsin tuosta maailman parhaasta ehkäisykeinosta, mutta oma suosikkini täydellisten asioiden listalla tällä hetkellä on maailman paras työmotivaattori.
Tämän hetkinen työni on kaikinpuolin ihanteellista: saan tehdä asioita joista oikeasti pidän eikä yksikään päivä ole samanlainen. Työyhteisö on mahtava eikä töihin lähtö ole koskaan epämiellyttävää.
Paras keino pitää itsensä päivän hiljaisempina hetkinä irti facebookchatistä on tietenkin äärimmäisen kuuma nuori kesätyöntekijäkolli. Joka on niin kuuma että Terttua hikoiluttaa ja punastuttaa pelkkä ajatus. Tämä kuumis ei totisesti pelkää peitellä omaa kuumuuttaan, vaan auliisti tarjoaa aihetta sydämentykytyksiin pukeutumalla tiukkaan t-paitaan, joka paljastaa yläkropan jokaisen Michelangelon Daavidilta imitoidun kaaren. Tänään se oli vielä jotenkin ihan erityisen hyvännäköinen, johtuneeko vähän lyhyemmistä sortseista, säväyttävistä silmälaseista vai taas siitä-ajasta-kuuta, tiedä häntä, mutta vannon että näin oli!
Onko vähän onnetonta järjestellä omaan päiväjärjestykseen aukkoja kuumiksen kanssa mätsääviksi? Yrittää keksiä tosi kiireellisiä ja tärkeitä toimitettavia asioita, joiden varjolla hiiviskellä työhuoneen liepeillä ihan sattumalta juuri silloin kun pahaa-aavistamaton kuumiksemme astuu ulos ovestaan? Kalastella katsekontakteja ja keskustelunavauksia ja hymyjä jotka saa polvet kiisseliksi ja sanat puuroksi? Sitä ne totisesti tekee.
Ei mun mielestä ollenkaan onnetonta!
Tääkin on kategoriassa mies, jonka olemassaoloa ei normaalitilanteessa noteeraisi ollenkaan, ei siis ollenkaan mun tyyppiä. Oon kyllä huomannut, että nykyään muhun tekee vaikutuksen aika monikin tällainen kaveri. Ehkä se on tää kesä? Joo, pakko olla. Onks kellään muulla samansuuntaisia tarkkasilmäisiä havaintoja omien mieltymysten elämisestä näin lämpimään vuodenaikaan?
Ei mutta nyt täytyy kyllä painua nukkumaan, viehkeät ripsien räpsyttelyt ei oikein toimi desin silmäpussien kanssa.
- Terttu
maanantai 30. heinäkuuta 2012
lauantai 28. heinäkuuta 2012
Ihmisillä on tapana kadota ilmaan
Kun ei oo mitään sanottavaa.
Mulla on just sellanen vaihe meneillään tällä hetkellä; ettei tee mieli sanoa kenellekään mitään. Kenellekään = miehille. Saatan avata keskustelun, mutta en kuitenkaan jatka sen enempää. Hirveet määrät kysymyksiä jää tyhjään roikkumaan, kun tämä arvon neiti antaa niiden olla. Mitähän joku psykologian ammattilainen tähän sanoisi?
Olen saanut huomata, etten ole ainoa tällaisen perin kohteliaan tavan kanssa pelaava. Toivo on ihan samanlainen retku! En ollenkaan suotta puhuttele häntä kaksoisolentonani, niin hyvässä kuin pahassa. Tyyppi otti yhteyttä pitkästä aikaa alkuviikosta, eikä (seuraavana päivänä) lähettämääni vastausviestiin ole reagoitu vielä mitenkään. Kieriskelen täällä tuskissani ja mietin että mitä. Samalla suunnittelen meille yhteistä kulttuuriretkeä, vaikka tiedän, ettei siitä mitään tule. Koska mulla ei oo rohkeutta kysyä, koska Toivo vaan on liian perfect. Ja koska mä oon aina se joka ehdottaa. Ja koska se ei oo vihjannut sanallakaan ikävöivänsä allekirjoittanutta (vaikka sellaisena tietysti kaikki pienetkin elonmerkit siltä suunnalta tulee tulkittua, luonnollisesti).
Tässä tulee siis väistämättä pohdittua tätä omaakin viestikäyttäytymistä, ja sitä, mahtavatko nämä minulle viesteilleet herrat odottaa vastausta yhtä kuumeisesti kuin minä Toivolta, vai unohtavatko he odottavansa mitään? Tällaista epätoivontuskissa kamppailua en kenellekään totisesti toivo eh-heh.
Tämmösiä mä mietin hetkinä jolloin ei tee mieli sanoa tännekään mitään. Mutta sanoinpa kuitenkin.
Edellisten sanomisten jälkeen olen melkein päätynyt yövieraaksi keskelle pusikkoista osaa Etelä-Suomea, ja yhtä melkein saanut yövieraan omaan kotiini. Kyseessä kaksi eri tapausta, mutta yksi yhteinen tekijä, joka päätti tilanteet sanaan "melkein": aivan liian humalainen mies.
Parempaa ehkäisykeinoa saa hakea.
- Terttu
Mulla on just sellanen vaihe meneillään tällä hetkellä; ettei tee mieli sanoa kenellekään mitään. Kenellekään = miehille. Saatan avata keskustelun, mutta en kuitenkaan jatka sen enempää. Hirveet määrät kysymyksiä jää tyhjään roikkumaan, kun tämä arvon neiti antaa niiden olla. Mitähän joku psykologian ammattilainen tähän sanoisi?
Olen saanut huomata, etten ole ainoa tällaisen perin kohteliaan tavan kanssa pelaava. Toivo on ihan samanlainen retku! En ollenkaan suotta puhuttele häntä kaksoisolentonani, niin hyvässä kuin pahassa. Tyyppi otti yhteyttä pitkästä aikaa alkuviikosta, eikä (seuraavana päivänä) lähettämääni vastausviestiin ole reagoitu vielä mitenkään. Kieriskelen täällä tuskissani ja mietin että mitä. Samalla suunnittelen meille yhteistä kulttuuriretkeä, vaikka tiedän, ettei siitä mitään tule. Koska mulla ei oo rohkeutta kysyä, koska Toivo vaan on liian perfect. Ja koska mä oon aina se joka ehdottaa. Ja koska se ei oo vihjannut sanallakaan ikävöivänsä allekirjoittanutta (vaikka sellaisena tietysti kaikki pienetkin elonmerkit siltä suunnalta tulee tulkittua, luonnollisesti).
Tässä tulee siis väistämättä pohdittua tätä omaakin viestikäyttäytymistä, ja sitä, mahtavatko nämä minulle viesteilleet herrat odottaa vastausta yhtä kuumeisesti kuin minä Toivolta, vai unohtavatko he odottavansa mitään? Tällaista epätoivontuskissa kamppailua en kenellekään totisesti toivo eh-heh.
Tämmösiä mä mietin hetkinä jolloin ei tee mieli sanoa tännekään mitään. Mutta sanoinpa kuitenkin.
Edellisten sanomisten jälkeen olen melkein päätynyt yövieraaksi keskelle pusikkoista osaa Etelä-Suomea, ja yhtä melkein saanut yövieraan omaan kotiini. Kyseessä kaksi eri tapausta, mutta yksi yhteinen tekijä, joka päätti tilanteet sanaan "melkein": aivan liian humalainen mies.
Parempaa ehkäisykeinoa saa hakea.
- Terttu
keskiviikko 18. heinäkuuta 2012
Kannattaa kokeilla itsensä häpäisyä
Mun täytyy tunnustaa jotain. Aikaisemminhan manailin itselleni hellyydenkaipuisen mielen hairahduksia, ja niistä kyllä vähän pääsinkin osalliseksi. Ja ihan tasan sillä kaavalla kuin ajattelinkin; pienessä tuiskeessa yökerhossa törmäsin tuttuun mieheen, joka parin mutkan kautta päätyi samoille jatkoille ja minä hänen kainaloonsa nukkumaan. Saattoi siinä muutakin olla, mitään en myönnä kun hävettää kevyesti liikaa. Kyseessähän oli tietenkin vanha ystävämme SE#2, voi kuinka pohjamudissa voikaan neito pyöriskellä. Tämänlaiset jutut vaan ei oo okei.
Jatkostakin sateli jo ehdotuksia, ja veikkaanpa, että jonain epätoivon hetkenä ratkeen pistämään ne täytäntöön. Toisaalta, nyt on kesä ja kesällä kaikki on sallittua, right? Ja toisaalta tässä tuntuis olevan myös aineksia kauan kaivattuun ja peräänhuudeltuun kusipää-kontaktiin.
KP-asioista kätevästi harppaus seuraavaan, oon tässä peukaloiden pyörittelyn lomassa kaavaillut mielessäni kesäistä lomareissua, jossa kiertäisin testaamassa kainalopaikkoja suomineidon eri kolkissa. Aiemminhan avauduin myös absoluuttisesta sitoutumiskammostani, joka estää mua ees liiemmin tutustumasta miehiin, jotka olisivat musta kiinnostuneita. Mun mielestä ihan kelpo konsepti muillekin saman ongelman kanssa painiskeleville; lähteä reppureissaamaan ja yöpyä aina yön tai pari yhdessä paikassa, tutustua vähän paremmin tyyppiin ja kaupunkiin ja vaihtaa maisemaa kun rupee liikaa ahdistaa (mielummin vähän ennen). Vähän niin kun couchsurfingia, mutta astetta mehiläisempään tyyliin. Ja majapaikan tarjoajat olis siis näitä jo ennestään kiinnostustaan osoittaneita miehiä.
Ai hitto kuinka narttumainen suunnitelma. Never gonna happen, though, kunhan mehustelen ajatuksella (ellei joltain nyt irtoa ihan älytöntä yllyttämistä, oon aika jääräpäinen tyyppi). Tätä innovatiivista konseptia saa toki vapaasti hyötykäyttää, mä kuitenkin (ihan vaan varmuuden vuoksi) pesen käteni kaikista seuraamuksista!
- Terttu
Jatkostakin sateli jo ehdotuksia, ja veikkaanpa, että jonain epätoivon hetkenä ratkeen pistämään ne täytäntöön. Toisaalta, nyt on kesä ja kesällä kaikki on sallittua, right? Ja toisaalta tässä tuntuis olevan myös aineksia kauan kaivattuun ja peräänhuudeltuun kusipää-kontaktiin.
KP-asioista kätevästi harppaus seuraavaan, oon tässä peukaloiden pyörittelyn lomassa kaavaillut mielessäni kesäistä lomareissua, jossa kiertäisin testaamassa kainalopaikkoja suomineidon eri kolkissa. Aiemminhan avauduin myös absoluuttisesta sitoutumiskammostani, joka estää mua ees liiemmin tutustumasta miehiin, jotka olisivat musta kiinnostuneita. Mun mielestä ihan kelpo konsepti muillekin saman ongelman kanssa painiskeleville; lähteä reppureissaamaan ja yöpyä aina yön tai pari yhdessä paikassa, tutustua vähän paremmin tyyppiin ja kaupunkiin ja vaihtaa maisemaa kun rupee liikaa ahdistaa (mielummin vähän ennen). Vähän niin kun couchsurfingia, mutta astetta mehiläisempään tyyliin. Ja majapaikan tarjoajat olis siis näitä jo ennestään kiinnostustaan osoittaneita miehiä.
Ai hitto kuinka narttumainen suunnitelma. Never gonna happen, though, kunhan mehustelen ajatuksella (ellei joltain nyt irtoa ihan älytöntä yllyttämistä, oon aika jääräpäinen tyyppi). Tätä innovatiivista konseptia saa toki vapaasti hyötykäyttää, mä kuitenkin (ihan vaan varmuuden vuoksi) pesen käteni kaikista seuraamuksista!
- Terttu
maanantai 16. heinäkuuta 2012
Life is like a box of _______
Ootteko törmänneet tähän miestyyppiin?
Mies on oikein kiva katsella, suorastaan silmää miellyttävä, ja myös kivasti silmää antava. Vaihdatte yökerhon hämyssä muutaman katseen, joita et itse koe kovinkaan merkityksellisiksi. Ajattelet, etteivät tuollaiset katsele kohti kuin ehkä vahingossa, todennäköisesti silmäykset on kohdistettu siinä takanasi seisovaan metsäkauriin kaltaiseen eteeriseen olentoon. Jatkat iltaasi unohtaen koko kohtauksen ylipäätään tapahtuneen.
Ei mene kauaakaan, kun miehen ystävä tulee kertomaan jotain sen suuntaista, että mies olisi kovasti kiinnostunut tutustumaan vähän paremmin, mutta on tavattoman arka lähestymään naisia. Tässä vaiheessa oma saalistusviettisi ottaa vallan, ja otat kapulat omiin käsiisi ilman sen suurempia kehoituksia. Lyöttäydyt miehen seuraan jollakin hyvin alkukantaisella tavalla (koska et ole tottunut tekemään aloitetta ja seuraat vain vaistojasi), eikä mies uskalla kuin myötäillä.
Siinä keskustellessa sydämesi sulaa miehen liikuttavalle kömpelyydelle, naiiviudelle ja ujoudelle, samalla tavalla kun koiranpentua katsellessa. Ihan ällöttävän söpöä, mutta ei kai niin herkkä ja komea mies voi muuta ollakaan?
Kutsun näitä tapauksia Forrestgumpeiksi. Nää on just sillä samalla tasolla liikuttavia. Kukapa ei Forrestista tykkäisi.
Itse olen tavannut parikin FG:tä. Ensimmäisen kohtasin eräässä karaokebaarissa, hän on kymmenen vuotta mua vanhempi ja satuttiin päätymään samoille jatkoille. Mies yritti pitää keskustelua yllä koko ajan, vaikkei oikeastaan edes tiennyt, mistä olisi puhunut. Törmäsin tähän mieheen jälkeenpäin ihan sattumalta naapurikaupungin yössä, ja tällöin tämä kertoi taksin takapenkillä kädestä kiinni pitämisen olleen elämänsä romanttisin hetki.
Toinen taas on omaa ikäluokkaani ja ennestään tuttu, mutta emme tätä kohtaamista ennen olleet koskaan keskenämme puhuneet. Voitte kuvitella hämmästykseni, kun karskina koviksena pitämäni kaveri osoittautuu FG:ksi. Se oli melkoinen. Varsinkin repliikit "eihän tää mitään seurustelua vielä ole, mutta musta olis silti kiva käydä sun kanssa kahvilla", kun ne tuli ihan täydestä sydämestä.
Liikaa söpöyttä yhteen postaukseen. Musta on kehkeytynyt ihme siirapinvuodattaja. Mut mun elämähän on pelkkiä sateenkaaria ja pumpulipilviä.
Ei kusipäitä siis vieläkään. Ootteks ihan varmoja että niitä on olemassa?
- Terttu
PS. Hienoo Hilma, oon niin ylpee susta!
Mies on oikein kiva katsella, suorastaan silmää miellyttävä, ja myös kivasti silmää antava. Vaihdatte yökerhon hämyssä muutaman katseen, joita et itse koe kovinkaan merkityksellisiksi. Ajattelet, etteivät tuollaiset katsele kohti kuin ehkä vahingossa, todennäköisesti silmäykset on kohdistettu siinä takanasi seisovaan metsäkauriin kaltaiseen eteeriseen olentoon. Jatkat iltaasi unohtaen koko kohtauksen ylipäätään tapahtuneen.
Ei mene kauaakaan, kun miehen ystävä tulee kertomaan jotain sen suuntaista, että mies olisi kovasti kiinnostunut tutustumaan vähän paremmin, mutta on tavattoman arka lähestymään naisia. Tässä vaiheessa oma saalistusviettisi ottaa vallan, ja otat kapulat omiin käsiisi ilman sen suurempia kehoituksia. Lyöttäydyt miehen seuraan jollakin hyvin alkukantaisella tavalla (koska et ole tottunut tekemään aloitetta ja seuraat vain vaistojasi), eikä mies uskalla kuin myötäillä.
Siinä keskustellessa sydämesi sulaa miehen liikuttavalle kömpelyydelle, naiiviudelle ja ujoudelle, samalla tavalla kun koiranpentua katsellessa. Ihan ällöttävän söpöä, mutta ei kai niin herkkä ja komea mies voi muuta ollakaan?
Kutsun näitä tapauksia Forrestgumpeiksi. Nää on just sillä samalla tasolla liikuttavia. Kukapa ei Forrestista tykkäisi.
 |
| klik |
Itse olen tavannut parikin FG:tä. Ensimmäisen kohtasin eräässä karaokebaarissa, hän on kymmenen vuotta mua vanhempi ja satuttiin päätymään samoille jatkoille. Mies yritti pitää keskustelua yllä koko ajan, vaikkei oikeastaan edes tiennyt, mistä olisi puhunut. Törmäsin tähän mieheen jälkeenpäin ihan sattumalta naapurikaupungin yössä, ja tällöin tämä kertoi taksin takapenkillä kädestä kiinni pitämisen olleen elämänsä romanttisin hetki.
Toinen taas on omaa ikäluokkaani ja ennestään tuttu, mutta emme tätä kohtaamista ennen olleet koskaan keskenämme puhuneet. Voitte kuvitella hämmästykseni, kun karskina koviksena pitämäni kaveri osoittautuu FG:ksi. Se oli melkoinen. Varsinkin repliikit "eihän tää mitään seurustelua vielä ole, mutta musta olis silti kiva käydä sun kanssa kahvilla", kun ne tuli ihan täydestä sydämestä.
Liikaa söpöyttä yhteen postaukseen. Musta on kehkeytynyt ihme siirapinvuodattaja. Mut mun elämähän on pelkkiä sateenkaaria ja pumpulipilviä.
Ei kusipäitä siis vieläkään. Ootteks ihan varmoja että niitä on olemassa?
- Terttu
PS. Hienoo Hilma, oon niin ylpee susta!
Maailma ON mun, todellakin!
Haha, en kestä! Terttu on niin kauhean ahkera kirjoittaja etten millään pysty pysymään sen tahdissa. Sehän kirjoittaa kohta munkin tekstit mun puolesta! :O Eli pakko vissiin edes yrittää pitää puolensa!
Tosiaan joo. Tämän herra Kolmosen kadottua kuvioista lähdettiin Terttusen kanssa vähän reissun päälle ja bongattiin sieltä semmosia pakkauksia jotka kertalaakista paransi mun uskon, jollei kokonaan niin ainakin melkoisesti, miehiin! Aivan uskomattoman herrasmiehiä kyllä. Ja tosiaan tämä yks Herrasmies nimenomaan on nyt sitten pyörinyt mielessä aika häiritsevänkin paljon.
Herrasmies on tosiaan sellainen käsite, josta mulla ei juurikaan ole kokemusta. Ja nyt kun sellainen osoittaa kiinnostustaan, tähän herrasmiesmäiseen tapaan eikä ... no pillua vonkaamalla, niin städääm! Tämä tyttö on (vaihteeksi) ihan sekaisin. En jotenkin osaa ottaa esimerkiksi julkisia hellyydenosoituksia vastaan taaai osaa jutustella jotain söpöilyjä. Toisaalta, ei mulla ole todellakaan mitään niitä vastaankaan. Mutta koska tosiaan seksistä ei ole ollut tietoakaan, niin koko ajan on olo, että miksei se halua mua ja tykkääkö se sit kuitenkaan musta, kun ei halua? (okei tää on kamalaa, ollaan nähty vasta muutaman kerran, mut ehkä tää kertoo aika loistavasti siitä kuinka hemmetin sekaisin mun pää on?) Jos taas Herrasmies olisi heti ollut seksiä haluamassa, hän ei olisi täälläkään luonnehdittuna herrasmieheksi. Ja mä vinkuisin täällä siitä, että miksi se ei halua muuta. Eli parempi näin! Todella hyvä näin! Jos vain osaisi ajatella jollain muulla kun tunnevammaisilla tunteillaan. Noo mä opettelen!!!
Muttamutta! Eihän tämä nyt ihan näin yksinkertaista voi kuitenkaan olla. Mullahan tämä menojalka on viimeaikoina ollut melko... vauhdikas. Ja niinhän siinä kävi, että päädyin kavereiden kanssa yökerhoon. Ihan kamalassa tuiskeessa. Ja kun yhtälöön lisätään vielä tämä herra Kolmonen samassa kunnossa samaan yökerhoon, niin voitte kuvitella ettei siinä kovin hyvin voinut käydä...
Aamulla sitten heräsin Kolmosen vierestä siihen kun Herrasmies lähettää viestiä. Lähdin hiljaa menemään ennenkuin Kolmonen heräsi. Mulla ei ole varmaan ikinä ollut semmosta morkkista! En harrasta mitään morkkisteluja yleensä juur ollenkaan. Mutta voi luoja sitä oloa. Ja siltikin. Päädyin parin päivän päästä uudestaan samaiseen yökerhoon, about samanlaisessa kunnossa. Sentään en herra Kolmosta tavannut, mutta jotain ihan random muuta säätöä. Ja padapim padapum! Morkkikset molemmista illoista pamahtaa päällensä oikein huolella. Varmaankin hyvin pitkälti tämän Herrasmiehen vaikutuksesta, en millään haluis pilata tätä hommaa heti alkuunsa tämmösellä hölmöilyllä. Mutta se on kauheen vaikeeta, uskokaa tai älkää, kun on ollut näinkin pitkään sinkkuna yhtäkkiä alkaa muuttamaan meininkiä! Mutta jospa sitä nyt vähän edes yrittäis.
Katotaan vaan, kun seuraavan kerran tänne kirjoitan ni samat on meiningit ja oon jo onnistunu ryssimään kaiken maailman herrasmiehet mun elämästä. :D
- Hilma
ps. Terttu ootko nyt tyytyväinen? :P
Tosiaan joo. Tämän herra Kolmosen kadottua kuvioista lähdettiin Terttusen kanssa vähän reissun päälle ja bongattiin sieltä semmosia pakkauksia jotka kertalaakista paransi mun uskon, jollei kokonaan niin ainakin melkoisesti, miehiin! Aivan uskomattoman herrasmiehiä kyllä. Ja tosiaan tämä yks Herrasmies nimenomaan on nyt sitten pyörinyt mielessä aika häiritsevänkin paljon.
Herrasmies on tosiaan sellainen käsite, josta mulla ei juurikaan ole kokemusta. Ja nyt kun sellainen osoittaa kiinnostustaan, tähän herrasmiesmäiseen tapaan eikä ... no pillua vonkaamalla, niin städääm! Tämä tyttö on (vaihteeksi) ihan sekaisin. En jotenkin osaa ottaa esimerkiksi julkisia hellyydenosoituksia vastaan taaai osaa jutustella jotain söpöilyjä. Toisaalta, ei mulla ole todellakaan mitään niitä vastaankaan. Mutta koska tosiaan seksistä ei ole ollut tietoakaan, niin koko ajan on olo, että miksei se halua mua ja tykkääkö se sit kuitenkaan musta, kun ei halua? (okei tää on kamalaa, ollaan nähty vasta muutaman kerran, mut ehkä tää kertoo aika loistavasti siitä kuinka hemmetin sekaisin mun pää on?) Jos taas Herrasmies olisi heti ollut seksiä haluamassa, hän ei olisi täälläkään luonnehdittuna herrasmieheksi. Ja mä vinkuisin täällä siitä, että miksi se ei halua muuta. Eli parempi näin! Todella hyvä näin! Jos vain osaisi ajatella jollain muulla kun tunnevammaisilla tunteillaan. Noo mä opettelen!!!
Muttamutta! Eihän tämä nyt ihan näin yksinkertaista voi kuitenkaan olla. Mullahan tämä menojalka on viimeaikoina ollut melko... vauhdikas. Ja niinhän siinä kävi, että päädyin kavereiden kanssa yökerhoon. Ihan kamalassa tuiskeessa. Ja kun yhtälöön lisätään vielä tämä herra Kolmonen samassa kunnossa samaan yökerhoon, niin voitte kuvitella ettei siinä kovin hyvin voinut käydä...
Aamulla sitten heräsin Kolmosen vierestä siihen kun Herrasmies lähettää viestiä. Lähdin hiljaa menemään ennenkuin Kolmonen heräsi. Mulla ei ole varmaan ikinä ollut semmosta morkkista! En harrasta mitään morkkisteluja yleensä juur ollenkaan. Mutta voi luoja sitä oloa. Ja siltikin. Päädyin parin päivän päästä uudestaan samaiseen yökerhoon, about samanlaisessa kunnossa. Sentään en herra Kolmosta tavannut, mutta jotain ihan random muuta säätöä. Ja padapim padapum! Morkkikset molemmista illoista pamahtaa päällensä oikein huolella. Varmaankin hyvin pitkälti tämän Herrasmiehen vaikutuksesta, en millään haluis pilata tätä hommaa heti alkuunsa tämmösellä hölmöilyllä. Mutta se on kauheen vaikeeta, uskokaa tai älkää, kun on ollut näinkin pitkään sinkkuna yhtäkkiä alkaa muuttamaan meininkiä! Mutta jospa sitä nyt vähän edes yrittäis.
Katotaan vaan, kun seuraavan kerran tänne kirjoitan ni samat on meiningit ja oon jo onnistunu ryssimään kaiken maailman herrasmiehet mun elämästä. :D
- Hilma
ps. Terttu ootko nyt tyytyväinen? :P
torstai 12. heinäkuuta 2012
Maailma on sun!
Mä oon nyt kyllä aika pettynyt Hilman panostukseen tän kirjoittamisen suhteen. Sille kuitenkin tapahtuu koko ajan kaikkea, siinä missä mä nyhjään juttua tyhjästä ja tyhmästä! Ymmärrän, että toisella saattaa olla vähän lukkoja sanallisen arkkunsa avaamista hankaloittamassa, mutta kun antaa palaa, niin hyvä tulee. Se on kerta kerralta helpompaa, mutta toisaalta myös vaikeempaa jos sitä välttelee.
Mut hei nyt jotain tolkkua! Mimmi keräilee listoja täyteen ureankatkuisia mieskontakteja, kunnes yllättävässä yhteydessä kohtalo johdattaa tämän niin kultaisen pakkauksen luo, ettei Hilmamme osaa täysin päinvastaiseen tottuneena edes tulkita packagen käyttäytymistä ja signaaleja. Ja toisena hetkenä tämä kylmähermojen kuningatar kärsii maailmanluokan morkkiksesta, joka on tälle ennestään vähintään yhtä tuntematon käsite kuin herrasmieskin.
Jaa meille vähän itseäsi, babe! Sulla on huomenna krapulainen vapaapäivä aikaa raotella mielesi syvimpiä syövereitä, tee se!
Tilastot tällä hetkellä siis Hilma 2 - Terttu 0. Kusipääkontakteja odotellessa, saa ottaa yhteyttä jos tunnistat itsesi!
- Terttu
Mut hei nyt jotain tolkkua! Mimmi keräilee listoja täyteen ureankatkuisia mieskontakteja, kunnes yllättävässä yhteydessä kohtalo johdattaa tämän niin kultaisen pakkauksen luo, ettei Hilmamme osaa täysin päinvastaiseen tottuneena edes tulkita packagen käyttäytymistä ja signaaleja. Ja toisena hetkenä tämä kylmähermojen kuningatar kärsii maailmanluokan morkkiksesta, joka on tälle ennestään vähintään yhtä tuntematon käsite kuin herrasmieskin.
Jaa meille vähän itseäsi, babe! Sulla on huomenna krapulainen vapaapäivä aikaa raotella mielesi syvimpiä syövereitä, tee se!
Tilastot tällä hetkellä siis Hilma 2 - Terttu 0. Kusipääkontakteja odotellessa, saa ottaa yhteyttä jos tunnistat itsesi!
- Terttu
Missä viivyt Toivo?
Voi nyt kaikki maailman epäjumalat sentään. Mikä siinä on, että kun päästää jonkin ajatuksen päähänsä, saa asian kutakuinkin selvitettyä itsensä kanssa ja sisäistää sen, niin sitä alkaa väkisin möyrimään tän kiusankappaleen pillin mukaan?
Kun nyt totesin, että elämäni kaikkien ongelmien (...) perimmäinen syy on piinaavan nolohko ikävä sitä henkistä kaksoisolentoani (olkoon hän tästä eteenpäin Toivo, sopii kuvaan) kohtaan, en ole oikeastaan muuhun pystynyt kun nyyhkimään saavuttamattomissa olevan hellyyden perään. Onneksi sentään vaan omassa päässäni, ja nyt vähän täälläkin, mutta pelkkää voittoa etten ole asianosaiseen kehdannut ottaa yhteyttä. Harmittaa noin ylipäänsäkin olla aina se aktiivisempi, vaikka tämä toinen osapuoli on täysin vastuussa kaikesta! Se se ensin pihkaantui ja otti yhteyttä ja sekoitti sitten minunkin mieleni. Ni. Hitto.
Ja juuri kun pääsin ystävillekin kehuskelemaan kuinka tyytyväinen olen tilanteeseeni, etten totisesti kaipaa ketään viereeni vaan pikemmin päinvastoin, pysyköön jokainen itsesuojeluvaiston omaava riittävän välimatkan päässä.
Miks ei nää asiat voi olla sellasia satukirjamaisen simppeleitä, jossa tää neitokainen vetelee sikeitä ja juuri se oikea ihanainen kauriinsilmäinen nuorukainen tulee herättämään täydellisellä ranskalaisella suudelmalla? Miks näihin täytyy sekottaa jotain reaalimaailman karuja totuuksia ja kohtaloita mukaan? Klisee-Terttu eläis ihan mielellään vaahtokarkkitahnassa.
Kaikista hirveintä on, että pelkään tässä hellyydenkaipuussani antavani periksi jollekin näistä herroista, joilta sitä varmasti saisin, mutta joka ei niin järin paljon normaalitilanteessa lämmittäisi tai olisi mitenkään reilua. Välttämättä. En tiiä, oon taas ihan sekaisin vaikka juuri vakuuttelin löytäneeni oikean suunnan ja itseni ja elämän tarkoituksen. Just joo, hip hei ja tirlittan. Olin eilen jo niin lähellä luovuttamista (kiitos yksinäiset illat ja facebookchat), että viikonloppu pelottaa. Pitäkää mut kaukana viinipulloista please.
Onneks aina voi syyttää hormooneja.
Jep jep.
- Terttu
Kun nyt totesin, että elämäni kaikkien ongelmien (...) perimmäinen syy on piinaavan nolohko ikävä sitä henkistä kaksoisolentoani (olkoon hän tästä eteenpäin Toivo, sopii kuvaan) kohtaan, en ole oikeastaan muuhun pystynyt kun nyyhkimään saavuttamattomissa olevan hellyyden perään. Onneksi sentään vaan omassa päässäni, ja nyt vähän täälläkin, mutta pelkkää voittoa etten ole asianosaiseen kehdannut ottaa yhteyttä. Harmittaa noin ylipäänsäkin olla aina se aktiivisempi, vaikka tämä toinen osapuoli on täysin vastuussa kaikesta! Se se ensin pihkaantui ja otti yhteyttä ja sekoitti sitten minunkin mieleni. Ni. Hitto.
Ja juuri kun pääsin ystävillekin kehuskelemaan kuinka tyytyväinen olen tilanteeseeni, etten totisesti kaipaa ketään viereeni vaan pikemmin päinvastoin, pysyköön jokainen itsesuojeluvaiston omaava riittävän välimatkan päässä.
Miks ei nää asiat voi olla sellasia satukirjamaisen simppeleitä, jossa tää neitokainen vetelee sikeitä ja juuri se oikea ihanainen kauriinsilmäinen nuorukainen tulee herättämään täydellisellä ranskalaisella suudelmalla? Miks näihin täytyy sekottaa jotain reaalimaailman karuja totuuksia ja kohtaloita mukaan? Klisee-Terttu eläis ihan mielellään vaahtokarkkitahnassa.
Kaikista hirveintä on, että pelkään tässä hellyydenkaipuussani antavani periksi jollekin näistä herroista, joilta sitä varmasti saisin, mutta joka ei niin järin paljon normaalitilanteessa lämmittäisi tai olisi mitenkään reilua. Välttämättä. En tiiä, oon taas ihan sekaisin vaikka juuri vakuuttelin löytäneeni oikean suunnan ja itseni ja elämän tarkoituksen. Just joo, hip hei ja tirlittan. Olin eilen jo niin lähellä luovuttamista (kiitos yksinäiset illat ja facebookchat), että viikonloppu pelottaa. Pitäkää mut kaukana viinipulloista please.
Onneks aina voi syyttää hormooneja.
Jep jep.
- Terttu
tiistai 10. heinäkuuta 2012
Yksin on helpompi päästä karkuun
Joo, perun viimeisimmän viestini viimeisen lupauksen. Ei mitään deittailuhommia mulle kiitos! Oon vaan ihan liian pakokauhuinen, eikä tätä kauhua lievitä yhtään se, että viisi eri miestä neljänä (perättäisenä) päivänä ottaa yhteyttä. Tai yrittää, pari jäi ilman vastausta, ja parin jälkimmäisen kanssa varoin sanojani niin että ihan kipeetä teki. Yksikin vähänkään väärään suuntaan taivutettu tavu olisi ollut liikaa. Melkein jo epäilin, josko nämä kaikki herrat jotenkin mystisesti osaavat lukea ajatuksiani ja päättävät kokeilla onneaan, mutta sitten palasin takaisin tähän todellisuuteen.
Miksen mä osaa, miksen mä pysty? En kai mä voi näin paljon pelätä, että löydän itseni jostain ikuisuuden kestävästä parisuhteesta? Eiköhän tää tapaus aikaisempi opettanut mulle jotain. Näköjään ainakin pelkäämään itseään.
Ei näistä miehistä kyllä kukaan ole ihan mun tyyppinen, joka saa mut miettimään, että oon kyllä hitonmoinen nirsoilija ja pelinainen. Koska kukaan ei kelpaa ja koska siltikään en pysty sanomaan sitä suoraan päin naamaa. Koitan vaan pelastaa itseni, ettei tarvitsisi sitten hampaattomana vanhana piikana katua ja itkeä kuinka kukaan ei rakasta mua.
Taas yks kliseidentäyteinen täytepostaus. Kuinka ankeesti voikaan asiat olla kun kaikki on pelkkää klisettä!
Ja sitten,
palaan ajatusten alkulähteille, ja tajuan, että tää kaikki johtuu siitä, että oon vaan niin sen erään lumoissa. Sen, jonka kanssa mistään tuskin tulee mitään ja jonka kanssa ei ole pitkään aikaan vaihdettu yhtään lausetta, mutta joka silti vaan tuntuu ihan liian täydelliseltä ollakseen totta. Ja ihan liian sopivalta. Ehkä just siks kun se on niin saavuttamattomissa.
Nyt riittää tää kliseehattara ennen kakkostyypin diabetesta. Muistakaa pestä hampaat!
- Terttu
Miksen mä osaa, miksen mä pysty? En kai mä voi näin paljon pelätä, että löydän itseni jostain ikuisuuden kestävästä parisuhteesta? Eiköhän tää tapaus aikaisempi opettanut mulle jotain. Näköjään ainakin pelkäämään itseään.
Ei näistä miehistä kyllä kukaan ole ihan mun tyyppinen, joka saa mut miettimään, että oon kyllä hitonmoinen nirsoilija ja pelinainen. Koska kukaan ei kelpaa ja koska siltikään en pysty sanomaan sitä suoraan päin naamaa. Koitan vaan pelastaa itseni, ettei tarvitsisi sitten hampaattomana vanhana piikana katua ja itkeä kuinka kukaan ei rakasta mua.
Taas yks kliseidentäyteinen täytepostaus. Kuinka ankeesti voikaan asiat olla kun kaikki on pelkkää klisettä!
Ja sitten,
palaan ajatusten alkulähteille, ja tajuan, että tää kaikki johtuu siitä, että oon vaan niin sen erään lumoissa. Sen, jonka kanssa mistään tuskin tulee mitään ja jonka kanssa ei ole pitkään aikaan vaihdettu yhtään lausetta, mutta joka silti vaan tuntuu ihan liian täydelliseltä ollakseen totta. Ja ihan liian sopivalta. Ehkä just siks kun se on niin saavuttamattomissa.
Nyt riittää tää kliseehattara ennen kakkostyypin diabetesta. Muistakaa pestä hampaat!
- Terttu
torstai 5. heinäkuuta 2012
En muista teidän sukunimiä
Kotiuduttu ollaan jo tovi sitten, täydellisesti hengissä! Tämä kesäinen sinkkuretkemme osoittautui odotettua paljon kiltimmäksi, kiitos allekirjoittaneen sen-ajan-kuusta, ja taisin vahingossa cockblockata Hilmankin lupaavan seikkailun. Hupsista, pahoittelen kovasti edelleen Hilmuskaiseni! Ensi kerralla lupaan ainakin yrittää ymmärtää mitä tarkoittaa "ollaan täällä kahdestaan, älä tuu tänne". Humalaisen on kauheen vaikea ymmärtää kieltoilmaisuja.
Mutta siis nätisti meni! Tutustuttiin peräpohjolan käpykylässä uusiin mahtaviin tyyppeihin, jotka asuvatkin ihan tässä lähistöllä. Mikä ihmeen mäihä? Ei haittaa kyllä yhtään, ennustan tälle kesälle vielä lukuisia mukavia hetkiä tutustumisen parissa. Annan Hilma teidänkin tutustua sitten ihan rauhassa toisiinne!
Olen tässä miettinyt tätä omaa suhteiluani. Tai lähinnä sen olemattomuutta. Siinä missä Hilma pyörittelee samoja miehiä lakanoissaan useita kuukausia, itse olen pitkän aikaa tyytynyt kaavaan "käytsä usein täällä-meille vai teille-soitellaan (not)". Eipä aina tuu edes numeroita vaihdettua. Näitäkään juttuja ei ihan älyttömiä määriä ole ollut, mutta sanotaanko näin, että tässä vuodessa olen ottanut kanssasisareni kumppaneiden määrässä kiinni. Snadisti järkyttävää, mutta vielä ei tarvitse ottaa varpaita mukaan laskemiseen.
Kiinnostavin (?) puoli tässä on se, että yleensä miehet on niitä, jotka jälkeenpäin ottaa yhteyttä. Eikä välttämättä tarvitse olla mitään petiseikkailujakaan taustalla, ihan kaverimieliset tapaamisetkin riittää. Itse oon äärimmäisen huono tekemään minkäänlaista aloitetta, ellen ole ihan järjettömän kiinnostunut vastapuolesta. Tällaisia tapauksia on elämäni varrelle mahtunut äkkiseltään mietittynä kolme, ensin mainituista en edes osaa sanoa.
Tällaiset kaipailevat ja vihjailevat yhteydenotot saavat niskavillat pystyyn, ja Terttu vaikenee kuin muuri. Paitsi humalassa, jolloin käyttää onnettomia reppanoita itsetuntonsa pönkittämiseen törkeästi hyväksi. Jos joskus erehdynkin rupattelemaan, keskustelut päätyvät lähes poikkeuksetta tapaamisehdotuksiin. Joihin en koskaan tartu, ja jos tartunkin niin ainakin perun viime hetkellä.
Tää on jotain aivan ylitsepursuilevaa sitoutumiskammoa, en pysty edes deittailemaan ilman pakokauhua. Mä oon ihan kuin tyypillinen mies!
Olen tullut pohdinnoissani siihen tulokseen, että syy tähän paniikinomaiseen tapaamisten välttelyyn on yksinkertaisesti siinä, etten osaa sanoa ei. En halua loukata kenenkään tunteita sanomalla muutaman tapaamisen jälkeen "kiitos mutta ei kiitos", joten olen mielummin alusta alkaen välttelevä. Vaikka ensin mainittu onkin täysin normaalia ja yleensä molemminpuolista, ja jälkimmäinen taatusti enemmän loukkaavaa.
Tässä on pari dilemmaa:
a) en koskaan saa tietää, voisiko joku oikeasti olla sellainen kolahtava tapaus, kun en koskaan tutustu kehenkään
b) välttelevä asenne saa miehet yrittämään kahta kauheammin
c) ja jos sitten parin viinilasin jälkeen on se puhelin kädessä, Terttu on mennyttä kalua.
Huh! Tämän pohdinnan myötä lupaan itselleni, että seuraavan yhtään potentiaalisen herran osuessa kohdalle suostun mahdolliseen treffikutsuun. Koska se ei edellytä mitään, ja koska milloin vaan voi sanoa ei. Ja todennäköisesti herran tutustuessa allekirjoittaneeseen paremmin hän tajuaa, ettei minussa oikeastaan olekaan mitään mielenkiintoista, ja jättää minut itse rauhaan. Ehkä vielä vaihtaa numeronsa salaiseksi, jottei tarvitsisi kaikkia viikonloppuöitä olla painamassa punaista luuria.
Naiset, tekevät kaikesta vaikeampaa kuin se onkaan!
- Terttu
Mutta siis nätisti meni! Tutustuttiin peräpohjolan käpykylässä uusiin mahtaviin tyyppeihin, jotka asuvatkin ihan tässä lähistöllä. Mikä ihmeen mäihä? Ei haittaa kyllä yhtään, ennustan tälle kesälle vielä lukuisia mukavia hetkiä tutustumisen parissa. Annan Hilma teidänkin tutustua sitten ihan rauhassa toisiinne!
Olen tässä miettinyt tätä omaa suhteiluani. Tai lähinnä sen olemattomuutta. Siinä missä Hilma pyörittelee samoja miehiä lakanoissaan useita kuukausia, itse olen pitkän aikaa tyytynyt kaavaan "käytsä usein täällä-meille vai teille-soitellaan (not)". Eipä aina tuu edes numeroita vaihdettua. Näitäkään juttuja ei ihan älyttömiä määriä ole ollut, mutta sanotaanko näin, että tässä vuodessa olen ottanut kanssasisareni kumppaneiden määrässä kiinni. Snadisti järkyttävää, mutta vielä ei tarvitse ottaa varpaita mukaan laskemiseen.
Kiinnostavin (?) puoli tässä on se, että yleensä miehet on niitä, jotka jälkeenpäin ottaa yhteyttä. Eikä välttämättä tarvitse olla mitään petiseikkailujakaan taustalla, ihan kaverimieliset tapaamisetkin riittää. Itse oon äärimmäisen huono tekemään minkäänlaista aloitetta, ellen ole ihan järjettömän kiinnostunut vastapuolesta. Tällaisia tapauksia on elämäni varrelle mahtunut äkkiseltään mietittynä kolme, ensin mainituista en edes osaa sanoa.
Tällaiset kaipailevat ja vihjailevat yhteydenotot saavat niskavillat pystyyn, ja Terttu vaikenee kuin muuri. Paitsi humalassa, jolloin käyttää onnettomia reppanoita itsetuntonsa pönkittämiseen törkeästi hyväksi. Jos joskus erehdynkin rupattelemaan, keskustelut päätyvät lähes poikkeuksetta tapaamisehdotuksiin. Joihin en koskaan tartu, ja jos tartunkin niin ainakin perun viime hetkellä.
Tää on jotain aivan ylitsepursuilevaa sitoutumiskammoa, en pysty edes deittailemaan ilman pakokauhua. Mä oon ihan kuin tyypillinen mies!
Olen tullut pohdinnoissani siihen tulokseen, että syy tähän paniikinomaiseen tapaamisten välttelyyn on yksinkertaisesti siinä, etten osaa sanoa ei. En halua loukata kenenkään tunteita sanomalla muutaman tapaamisen jälkeen "kiitos mutta ei kiitos", joten olen mielummin alusta alkaen välttelevä. Vaikka ensin mainittu onkin täysin normaalia ja yleensä molemminpuolista, ja jälkimmäinen taatusti enemmän loukkaavaa.
Tässä on pari dilemmaa:
a) en koskaan saa tietää, voisiko joku oikeasti olla sellainen kolahtava tapaus, kun en koskaan tutustu kehenkään
b) välttelevä asenne saa miehet yrittämään kahta kauheammin
c) ja jos sitten parin viinilasin jälkeen on se puhelin kädessä, Terttu on mennyttä kalua.
Huh! Tämän pohdinnan myötä lupaan itselleni, että seuraavan yhtään potentiaalisen herran osuessa kohdalle suostun mahdolliseen treffikutsuun. Koska se ei edellytä mitään, ja koska milloin vaan voi sanoa ei. Ja todennäköisesti herran tutustuessa allekirjoittaneeseen paremmin hän tajuaa, ettei minussa oikeastaan olekaan mitään mielenkiintoista, ja jättää minut itse rauhaan. Ehkä vielä vaihtaa numeronsa salaiseksi, jottei tarvitsisi kaikkia viikonloppuöitä olla painamassa punaista luuria.
Naiset, tekevät kaikesta vaikeampaa kuin se onkaan!
- Terttu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)