Jottei kellään olis orpo olo

Pieniä huomioita kertojaltanne, eli asioita joita on tässä tullut pyöriteltyä aivolohkolta toiselle:

- Useamman miehen pyörittely samaan aikaan on aivan hirveetä puuhaa. Sitä on niin solmussa kaikkien narujen kanssa, ettei normaaleista arkitoimistakaan tahdo tulla mitään. Varsinkaan, kun miehillä tapaa olla samat ajat yhteydenotoille ja tapaamisten perään haaveiluille. Ja kun kaikki on vähän jotenkin nääh. Paitsi ihana Toivo, jonka suhteen tilanne onkin sitten kaikista toivottomin. Miksei sinkkuelämästä makseta palkkaa, kysyn vaan.

So true.

- Jos tahdot viettää vapautunutta iltaa ja tuntea itsesi erityisen viehättäväksi tai huomioiduksi, lähde kokeilemaan pienen kaupungin yöelämää. Pienissä ravintoloissa on yleensä se oma vakiintunut kävijäkuntansa, jolloin ulkopaikkakuntalaisena (naisena) takuulla herättää huomiota. Jos kaikenlainen huomio kelpaa, niin kannattaa valita se vähän varttuneemman väen suosima tanssiravintola ja loppuilta menee kuin siivillä. Jos tämän tekee erehdyksessä, toivoo totisesti itse omaavansa sellaiset...

- Siipiä toivoo selkäänsä myös silloin, kun täysin normaalilla kauppareissulla huomaa jonkun suunnilleen oman isänsä ikäisen herrasmiehen tarkkailevan itseään vähän epänormaalin kiinnostuneesti. Viimeistään siinä vaiheessa, kun herra hyppää silmille joka nurkan takaa ja yrittää kovasti hakea katsekontaktia, tai kun hän kävelee luontevasti tutkittavan maustehyllyn ja Tertun välistä heittäen samalla ilmaan jonkin kepeän venytetyn tervehdyksen. Tertun ninjavaistot heräsivät, ja hän maastoutui jonnekin jatkojohtojen, sukkapuikkojen ja tuulipukujen lomaan.

Tämä kauppatapahtuma ei edes ollut aivan ainoa laatuaan, sillä kerran aikaisemmin samaisen em. pikkukaupungin ruokakaupassa eräs varsin persoonallisen näköinen mies melko suorasukaisesti pyysi allekirjoittanutta kahville kanssaan. Yllättävän tilanteen ja ympäristön aiheuttaman hämmennyksen jälkeen kieltäydyin kohteliaasti vedoten silloiseen parisuhdestatukseeni, johon mies vastasi kysymällä uskonko yksiavioisuuteen. Vastaukseksi kykenin antamaan vain vaivaantunutta nauruntapaista ennen kuin liukenin paikalta.

Tähän mieheen tuli tietysti tapahtuneen jälkeen törmättyä useammankin kerran, kyseessä kun tosiaan oli pikkukaupunki ja hyvinkin persoonallinen persoona. Näissä tilanteissa Terttu taidokkaasti haihtui maastoon kameleontin lailla.

En osaa suhtautua asioihin mitenkään, jos joudun täysin yllätetyksi.

- Lii-kaa mie-hiä. Ei oo vähääkään orpo olo. Ja silti lähdetään huomenna Hilman kanssa metsälle. Onneksi, onneksi kesä on kohta ohi niin voi taas rauhoittua.

Ehkä.

Moi äiti!

Noniin. Nyt ollaan vihdoin siinä pisteessä mitä povasin tossa jo pari tekstiä sitten. Eli herrasmiehet on ryssitty meikäläisen elämästä ja paskiaisten kiehtova maailma kutsuu taas tätä paskakärpästä. En vaan osaa olla erossa niistä.

Pitäis vissiin vähän jotain selventää?

No, siitä Herrasmiehestä en osaa sanoa yhtikäs mitään. Piti tavata viime viikonloppuna, mutta koska tyypistä ei kuulunut mitään, homma lopahti ennen kuin kerkesi alkaakaan. En tiedä mikä meni vikaan, enkä miksi, mutta en sitten jaksanut enää alkaa itse ehdottelemaan mitään enempää. Kyllä se olisi ottanut yhteyttä jos olisi kiinnostanut. Kun jo ylipäätään se ekana treffaamisen ehdottaminen otti niin pirhanan koville. Oon vanhanaikanen tyttö, musta miehen pitäis tehdä aloite! Että se siitä sitten.

Koska olin niin pettynyt tämän herrasmies-säädön mennessä päin mäntyä, pistin sitten viikonloppuna oikein huolella bailuvaihteen päälle. Lauantaista en juurikaan muista, mutta roudasin silti hienona leidinä jonkun ihan random tyypin kämpilleni panemaan. (tiedän, kuulostaa ihan pirun hyvältä...) Mutta ai että tuli tarpeeseen! En muistanut tyypin nimeä, en tiedä siitä juuri mitään, puhelinnumerosta puhumattakaan. Mutta seksi oli hyvää. Vielä aamullakin!

Mutta eihän tämä hienous nyt vielä tähän lopu. Koko kyseisen lauantain soittelin sitten vanhalle tutullemme Kolmoselle kännihaluissani. Juurikaan en muista tilanteesta / tilanteista mitään, mutta aamulla puhelinta tutkittuani, meinasi pienoinen häpeänpuna nousta poskilleni. Melkein. Koska tämän hyväkäytöksisen neidin viikonloppu päättyi sitten siihen, että Kolmonen(kin) tuli luokseni vielä sunnuntai-iltana "kylään".

Kyllä saa taas äiti olla ylpeä tyttärestään. Toivottavasti se ei lue tätä blogia. Ja jos nyt kuitenkin lukee ja tunnistaa niin... terkkuja vaan!


-Hilma

Tuo mulle lämpöö

Voi että mitä kohtalon johdatusta tässä onkaan muutama päivä elelty! Vai mitä muuta se voi olla, kun sattumalta, täysin sattumanvaraisessa yökerhossa tanssit lähes koko illan saman miehen kanssa, ja siinä tanssin ohella keskustellessa selviää, että hänessä on pelottavan paljon tuttua.

Hän on nimittäin aivan kuin Veikko. Ei ulkoiselta habitukseltaan oikeastaan yhtään, mutta kaikki muu täsmää. Sama nimi, sama ikä, sama asuinkaupunki. Veikot työskentelevät samalla alalla ja ovat molemmat äärimmäisen innokkaita urheilijoita. Poikkeuksena se, että illan päätteeksi selvisi Veikko II:lta löytyvän vaimo ja kaksi lasta. Hahaa, kauan kaivattu kusipääkontakti! ehti Terttunne jo ilahtua, mutta ei. Ainoa haureus, jota Veikko II läheisen tanssiasennon lisäksi harjoitti, oli kevyt suudelma huulille ja poskelle ennen lähtöä kotiin.

Kyllä harmitti, enkä edes ole varma kumpi enemmän; se, että tämä erittäin kiinnostavan oloinen, tyylikäs mies osoittautui perheenisäksi vaiko se, että potentiaalinen kusipää osoittautui kaikesta huolimatta herrasmieheksi. Ehkä pitäisi vaan olla iloinen siitä, että tällaisiakin miehiä tosiaan maailmasta löytyy. Mutta kun en mä muihin törmääkään!

Tästähän se ajatus sitten lähti, ja oli ihan pakko ottaa orginaali-Veikkoon yhteyttä ja lyödä tapaaminen lukkoon. Vähän hirvitti, mutta pari viinilasia rentoutti kummasti, ja vietimmekin oikein hekumallisia hetkiä ja yhteistä aikaa vähän pitempäänkin kuin ennakkoon olin ajatellut.

weheartit

Oli kyllä kaikin puolin onnistuneet pitkät treffit, kaikki etukäteen massiiviseksi paisutetut ulkonäköpaineetkin ropisivat hänen ihailevien sanojensa alla. Pystyin heittäytymään tunteen vietäväksi ihan eri tavalla kuin aikaisemmin, ja oli kyllä varsin kihelmöivää. Myös perushengailu oli yllättävän mukavaa, luontevaa ja kivaa. Vähän ihmetyttää, mistä nämä fiilikset tulevat, kun aiemmin olin ihan varma ettei meillä synkkaa ollenkaan, että ollaan ihan liian erilaisia ja -ikäisiä.

Terttu, tuo kelkankäännön mestarisnainen. Saa nyt taas nähdä kuinka tässä käy, en elättele mitään toiveita tai kauhukuvia, annan vaan mennä. Kerranhan tässä vaan näpytellään.

Miettimisjauhamisen ihana kamaluus.

Hilma ilmoittautuu jälleen. Meinasin jo unohtaa koko blogin, mutta kun on taas tullut sekoiltua siihen malliin, että yhtäkkiä yllättäen tuli tämäkin mieleen. Jos se vaikka vähän auttaisi jos kirjottas jotain ylös, eikä vaan päässään setvis?

Päivitetään ensin ehkä tilannetta tämän viimeeksi mainitsemani Herrasmiehen kanssa. Juurikaan ei olla edetty mihinkään. Nähty on muutaman kerran, muttei kertaakaan kaksistaan. Tosin sekin ehkäjopa olis muuttumaisillaan, kun rohkeana tyttönä ehdotin moista. Eipä tuo kyllä ihan turhan innoissaan ole meikäläistä treffaamassa, että en oikein tiedä mitä tästä(kään) pitäis ajatella. Eli yritys olis kova olla ajattelematta ihan hirveesti mitään. Mutta, onhan se nyt hemmetin ärsyttävää, että kun nähdään niin ollaan niin ihkuihkuläählääh iholla kiinni (ei varsinaisesti seksuaalisesti!) ja sit kun ei nähdä niin tyypistä ei kuulu oikeestaan mitään. En mä tiedä, onko tommonen sit normaalia? No, ehkä se selviää...

Mutta tää, kun en tiedä miten edetään ton Herrasmiehen kanssa, tekee musta melkosen epävarman, enkä sitten oikein tiedä miten täällä kaukana toisessa kaupungissa mulla on lupa käyttäytyä? Viimeksi vedin ihan hirmuiset morkkikset tosta Kolmosesta, mutta kun EDELLEENKÄÄN ei ole asiat kovinkaan edennyt Herrasmiehen kanssa, niin mitähän järkeä siinä morkkistelussa sitten oikein on? Vai onko? Kuitenkin edelliskerrasta viisastuneena en mennyt sitten sänkyyn tämän Kolmosen kanssa, vaikka tänä viikonloppuna olisi ollut (huhhuh melkoista!) seksiä tarjolla tyypin kanssa pariinkin otteeseen. Nyt sitten harmittaa se, ettei mitään tapahtunutkaan, jos hommat Herrasmiehen kanssa ei etene. Ja se, että tein kyllä tosi tylysti tolle Kolmosellekin antaessani ymmärtää, ymmärtämättä kuitenkaan antaa. Perjantain sekoilut oli kyllä aika puhtaasti jotain itsetunnon pönkitystä, mutta lauantaina kuvittelin itekin, että on tässä jo niin pitkään kohta oltu ilman, ettei seksi olisi ollenkaan pahitteeksi. Mutta en sitten pystynytkään, kun viimekerran morkkikset ja Herrasmies pamahti mieleen kesken kaiken. Pahoitteluni Kolmoselle!

Yksi miespuolinen kaveri sanoi, kun tästä vähän selitin että: "Sä et kyllä Hilma itekkään taida oikein tietää mitä sä haluat." Se pisti miettimään. Enkö? Sekö tässä kiikastaa? Oon kuvitellut että homma on hyvin selkeä ainakin mun päässäni; Herrasmieshän on tietysti parempi vaihtoehto kuin mikään muu ja tietysti mä haluan sen. Mutta haluanko? Jos kaikki on näin epämääräistä, se on niin kaukana ja eksyn aina ton Kolmosen matkaan kuitenkin? Pakko kai senkin on jotain tarkoittaa? Samainen kaveri myös väittää, että kun joku oikeesti kiva tulee vastaan, niin ei tämmöstä älytöntä spekuloimista tarttis harrastaa, vaan kaikki loksahtaa kohdilleen. Mutta mitä helvettiä? Mä olen ehkä yks pahimmista draamakuningattarista mitä tiedän, enhän mä ees osais olla miettimättä! Ja kaiken jauhaminen on tavallaan osa myös sitä hauskuutta. Eikö kaikki naiset tee niin? :D


No, ainakin vielä toistaiseksi ei ole miettimisjauhamiselle loppua näkymässä piiitkään aikaan, että nouhätä armas blogimme. <3


- Hilma

Tuuliko se on kun huutaa?

Halloo, kuuluuks mittään? No eipä juuri, ja siksi otinkin ohjat omiin käsiini ja järjestin itselleni treffit. Ihan tässä lähiaikoina olisi tarkoitus pitkästä aikaa vähän harrastaa tällaistakin kanssakäymistä. Tulipas sitä heittäydyttyä villiksi!

Taisin samalla löytää sisäisen masokistini, sillä sovin nää deitit juuri sen miehen kanssa, jonka kanssa koen elämääkin suurempia alemmuuskomplekseja, siis mihinkään mittakaavoihin sopimattomia. Täälläkin ohimennen mainittu miekkonen totelkoon tästä eteenpäin nimeä Veikko.

Tämä sportti-Veikko on niin timmi tapaus, että näytän lähinnä surkuhupaisalta hänen rinnallaan, mutta koska Veikkonen on sen verran sinnikkäästi pysytellyt ei-liian-pitkän välimatkan päässä tästä mammasta, oli pakko antaa hälle edes yksi mahdollisuus. Vaikka hirvittääkin ajatus jaetusta lenkkipolusta tai sylikkäin olemisesta, sillä edellisen tapaamiskerran jälkeen on tullut hivenen kasvettua pituutta vaakasuunnassa. Luulen melko vakaasti, että tämä pinnallisuus on ihan vaan omien korvieni välistä, mutta siellä se myllääkin kaikista omistautuneimmin. Katsotaan kuinka mamman käy, ja kumpi kavahtaakaan ensin ja kauemmas. Jännityksellä odotan. Kaivakaa popparit esiin.

Muuten ei sitten kuulukaan oikeastaan mitään, kesäduunikollikin vaihtoi jo maisemaa. Paitsi että sen "coachsurfing"-tourneen toteuttaminen houkuttelee hetki hetkeltä enemmän. Suunnittelen mielessäni, mitä kaikkea siistiä voisin missäkin kaupungissa tehdä, mutta kun ajattelen seuralaisiani, tulee lähinnä kiusaantunut olo. Eiköhän se tästä, kun miehenkipeys käy ylitsepääsemättömäksi. Aika äärirajoilla taidetaan mennä!

Miten tää kesä nyt yhtäkkiä onkin näin ankea? Nyt äkkiä jotain säpinää ja sutinaa!