Olen niin pettynyt itseeni.
Niin monet kerrat oon luvannut ottaa itseäni niskasta kiinni ja olla lähettämättä enää yhtäkään viestiä siihen mustaan aukkoon josta ei varmasti saa vastausta. Viive on parhaimmillaankin muutaman päivän luokkaa, ja silti sitä vaan tarttee kiduttaa itseään ja yrittää sopia tapaamista kuuromykkäsokean kanssa.
Miksi ihmisen pitää retkahtaa niin täysin, vaikka toisen fiilikset selvästikin vaan viilenee viilenemistään? Mikä siinä saavuttamattomassa on niin saatanan vastustamatonta? MIKS me hämmennetään vääriä kattiloita? Miks pitää vastata kivasti jos ei oikeesti kiinnosta? Miks jonkun toivottoman Toivon pitää olla niin täydellinen tyyppi ettei heikko nainen vaan voi muuta kun kiertää ympäri pikkusormea, jota ei oo tähän suuntaankaan heilautettu n. iäisyyteen? Haloo, missä on itsehillintä, itseluottamus, ylpeys?
Kiva kiitti moi, kaivan itselleni haudan enkä tule sieltä pois ennen kuin tässä maailmassa on yhtään oikeudenmukaisuutta tai edes mikrogramma järkeä.
Rest in pieces tyhmä tyhmempi tyhmin.
Mut PS. oot itse ihan samanlainen, joten stfu.
2 kommenttia:
I FCKN feel u 110%! :D Oon näköjään tuomittu kiinnostumaan eniten niistä miehistä jotka vaan on jotenkin niin saavuttamattomia ja AH on kuitenkin sitten niin ihania kaikista pskoista tempuista huolimatta.... Kaikista huonointa tässä on vielä se että niitä kusipäitä ei saa mielestä ei sitten millään vaikka ERITTÄINKIN paljon haluais!!
S
Näinpä! Evoluutiossa on joku kriittinen piste mennyt pahasti metsään.
Vaikka Toivo on kyllä ennemmin vaikeaselkoinen ja hankala tapaus kuin kusipää (kuinka heikko voi ihminen olla...), niin siltikin joku tunteiden on-off-nappula olis se mitä tähän hätään tarvittaisiin. Ei ne oo kaiken tän märehtimisen arvoisia!
Lähetä kommentti