Elät vain yhden kerran

 
Mikä olisikaan parempi tapa lopettaa täysi-ikäisen elämäni ensimmäinen täysi sinkkuvuosi, kuin olla aika ihastunut semmoiseen söpöläiseen, joka on ihastunut takaisin?

Semmoisen (itsestäänselvän, mutta välillä autuaasti unohtuvan) asian halusin vaan lyhyesti jakaa, että älkää tytöt missään nimessä antako ulkokuoren hämmentää! Vaikka tuntuu ettei jaettaisi yhtään samoja mielenkiinnon kohteita ja kaikki ei olisikaan 100% match siihen unelmien prinssiin (jos sillä ei esim. oo viiksiä tai sen pää ei kolahtele kattoon tai... no siinä ne olikin (ei hitto, tajusin tän vasta nyt, joten tavallaanhan tältä koko jutulta meni nyt pohja mutta menköön)), sisältä voi paljastua sellaista sielujen sympatiaa ettei paremmasta väliä. Antakaa siis mahdollisuus, vaikka älyttömästi epäilyttäisikin!

Sitten äkkiä käykin niin, että päivät menee keskustellen eri kommunikaatiokanavien kautta ja loppuaika maiskutellen suklaisia silmiä mielessään. Ja sitten kun nähdään niin ei olla ollenkaan irti toisesta, kiehnätään sohvannurkassa katsoen laadukasta sarjaa ja nauretaan just samoissa kohdissa ja pussaillaan taju kankaalle.

Oli ihan jees treffit.

Jännittävää (ja entistä parempaa) uutta vuotta teille kaikille, nauttikaa jokaisesta hetkestä!

<3: Terttu

Joulu on kerran vuodessa vaan

Joulu on totisesti antamisen/saamisen/kovien pakettien kulta-aikaa. Kovan päänsäryn siitä ainakin saa, ja hämmennyksen. Ehkä se on tuhmien tyttöjen kohtalona?

Kun perinteiset perhevelvoitteet oli saatu karisteltua kantapäistä, seura muuttui ystäviksi, ruokaviini seurustelujuomaksi ja sivistynyt rusotus poskilla kohtalaisen räkäiseksi känniksi. Olin aivan äärimmäisen itsevarma, lumoava ja viehättävä tapaus.

Humalatila kohosi viimeistään täpötäydessä joulunviettobaarissa lukemiin "rakastanteitäkaikkia" ja "cometomama". En mene vannomaan, kuinka moni herra pääsi nauttimaan uskomattomasta suutelutaidostani, tai kuinka monta sen jo kokenutta osui kohdalle. Riittävä olis sanana hirveetä vähättelyä. Myös tuttuja oli liikenteessä pelottavan paljon, ainakin näin jälkikäteen pohdiskeltuna. Illan aikana tuli (kuulemma) järkytettyä mieliä ja (kuulemma) oltua todellinen herrasmiesnainen. Villeiksi venähtäneiden jatkojen päätteeksi olin pusutellut ainakin kahta varattua miestä (jotka toki paljastivat asian laidan vasta jälkikäteen) ja päädyin kolmannen kainaloon nukkumaan. Seuraavana päivänä olo oli varsin epätodellinen. Luulin heränneeni keskelle laadukasta jenkkiteinikomediaa.

Ja kaiken tämän avomielisyyden jälkeen sain kutsun treffeille sen yhden vapaan kanssa. Yritä nyt siinä sitten ymmärtää näitä y-kromosomillisia.

Note: ole mahdollisimman kaamea kusipää niin johan pojat on ihan in love.

Niin monta olen kohdannut matkallain

On huojentavaa kun jonkun kanssa voi jutella niin paljon vapautuneemmin kun jonkun toisen, varsinkin tilanteessa, jossa tuntuu että muuten vaakakupit on aika tasoissa. Se ei jätä ihan kauheesti epäselvyyksiä. Kutinaa vatsanpohjaan sitäkin enemmän.

 

Mä en ole oikein päässyt joulutunnelmiin vielä, enkä kovin vahvasti usko niihin pääsevänikään. Vaan mitäpä siitä, pieni breikki kaikesta tulee joka tapauksessa ihan tarpeeseen ja siitä varmasti otan kaiken ilon irti. Tässä vähän fiilistelymusiikkia muille jouluttomille sekä niille, joilta kaikkialta puskeva joulumusiikki on saanut korvat vuotamaan verta.

 

Pitkäsen Matti feat. Yona - Hetken Huumaa

Kutkuttava kesäinen lempi (ja sen muistelu) lämmittää vuoden pimeimpiä päiviä

The XX - Heart Skipped A Beat

Näihin aikoihin saattaa tuntua tältä (sometimes I still need you), mutta tunteen ohimenevyydelle on syynsä

 

Sophie Zelmani - Stay with my heart

A self-caused trouble.

 

 Mumford & Sons - White Blank Page

Marcuksen karhean äänen takia jokainen nainen (ja mieskin) on vähän hipsteri.

Ville Leinonen - Pieni ja lämpöinen

Hunajaisen tihkuvaa bossanovaa kynttiläisiin hetkiin

 

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Hyviä fiiliksiä itse kullekin säädylle!

Olen sinun jos tahdot niin

Terveisiä täältä korvia särkevästä biologisen kellon tikityskonsertista! Mistään muusta ei voi olla kyse, kun näin lyhyen ajan sisään olen taas retkahtanut uuteen kaksilahkeiseen. Kyllä, uuteen! Ikäänkuin tässä jo olemassa olevassa kourallisessa ei olis tarpeeksi.

Kakkatykkimössömassuihin tämä tikitys ei liity mitenkään, en todellakaan kärsi minkään tason vauvakuumeesta, ennemmin päinvastoin. Eiköhän syynä ole ihan vain se yksinkertainen tosiasia, että olen ollut sinkkuna kohta puolitoista vuotta, ja yksinolo alkaa maistua puulta. Johan sitä on tässä vähän huudeltukin, mitä sitä häpeilemään. Olis ihan kiva olla jonkun kaa.

Tämä viimeisin sykähdyttäjä kolahti jälleen ihan omalla tavallaan. Sanoisin, että tässä voisi hyvinkin olla haastaja Toivolle (tarkoittaen toivottoman märehtimisen loppua?). Pidän tämän satuhahmon kaltaisen olennon vielä toistaiseksi anonyyminä, niin en manaa koko hommaa heti alkuunsa. Toivotaan, että tästä vielä seuraa lisää kerrottavaa.

Mutta vielä kerran: järkyttävää! Viekää mut hoitoon.

Jos mä oisin sä kyl mäki oisin mun kaa

Hilmasta ei ole hetkeen kuulunut mitään, mutta hengissä mimmi pihisee! Villi sinkkukinkkuelo jatkuu hänenkin kohdallaan, eikä tasaantumista ainakaan ihan heti ole horisontissa nähtävissä. Ollaan tässä jouluhekumoissa suunniteltu yhteistä sinkkureissua ajankohtana x ja paikkaan x, vähän samaan tyyliin kuin kesälläkin. Hykerryttää jo valmiiksi.

Mun on aivan pakko jakaa yksi Hilman vahingossa lanseeraama miehenmetsästyskikka, naureskeltiin hyvä tovi humalaisen mielen nokkeluudelle.

Tarvitaan 1 hot-hot-Superkuumis ja 1 ei-niin-miellyttävä juntti (helpointa on valita joku ennestään tuttu veijari). Tapahtumapaikka: paikallinen yökerho. Promilleja veressä: riittävästi/vähän liikaa. Edetään seuraavasti:

1. Bongataan kuumis.
2. Flirttaillaan (vahingossa (kevyesti, toim. huom.)) seurassa olevalle juntille, joka jo hyvin pienestä liikkeestä on täysin pauloissa.
3. Siirrytään tanssilattialle juntin kanssa, jotta saadaan vähän muuta tekemistä.
4. Bongataan kuumis tanssimasta ja siirrytään tämän läheisyyteen.
5. Pyydetään kuumikselta apua hännystelijän karkoittamiseen.
6. Tanssitaan kuumiksen kanssa viehkeästi, kunnes juntti liukenee paikalta.
7. Kiitetään avusta ja jatketaan tanssimista yksin.
8. Toistetaan kohdat 5&6 tarvittaessa.
9. Jatketaan yhdessä iltaa, yötä, aamua.

Kuulemma toimii. (Ei vaihto- tai palautusoikeutta. Mahdollisena sivuvaikutuksena ei-toivotut yhteydenotot seuraavana päivänä jostakin vähemmän toivotusta suunnasta.)

Ei kaikista kohteliain, inhimillisin tai moraalisesti hyväksyttävin leikki, mutta hei. Ei aina tartte olla niin korrekti. Että pois ne palot nenukeista.

Löytyiskö joltain jotain vielä härskimpää kikkaa takataskusta? Saa jakaa! (eh-eh)

Tältäkö se tuntuu?

Nyt koetellaan tyttöä ihan toden teolla. Välimatka Toivon kanssa on normaalitilanteessa noin 1,5 tunnin luokkaa (henkisestä välimatkasta puhumattakaan, huoh), mutta nyt hän viettää muutaman päivän tuossa parin korttelin päässä. Ihan melkein naapurissa, asunnossa josta mielenvikaisuuteni sai alkunsa.

Eilen satuimme odottamatta saman katon alle pieneksi hetkeksi, ja olisin voinut kuolla siihen paikkaan. Onneksi (kai?) ei juurikaan ehditty vaihtaa sanoja, ts. nielaisin kieleni ja välttelin katsekontaktia. Koitin keksiä hauskoja huolettomia juttuja sopiviin väleihin epäonnistuen siinä surkeasti. Olin kömpelö ja niin naurettavan hätääntynyt ressukka että vieläkin hävettää! Tehdessäni lähtöä tästä lyhyestä kohtaamisesta Toivo kaappasi mut syliinsä kun kukaan muu ei ollut näkemässä. Enkä pystynyt katsomaan silmiin.

Tää tilanne on niin absurdi ja abstrakti ettei meistä kumpikaan (näin ainakin haluan ymmärtää) osaa tehdä tai sanoa mitään. Tässä liemessä on niin monta ylimääräistä ulkopuolista tekijää, syviä traumoja ja kammoja puolin ja toisin. Ärsyttävää kun en osaa tulkita mitään mitenkään! En edes tiedä, olisko meidän hyvä keskustella asioista kasvotusten vai pitäisikö mun vaan kylmästi koittaa repiä itseni hänestä irti.

Olin huojentunut kun pääsin tilanteesta pois, ja silti koko illan toivoin näkeväni hänet jossain. Olin täydellisen poissaolevaa seuraa, mutta onnistuin sentään olemaan ottamatta häneen enää yhteyttä. Rasti seinään! Ylimääräinen viinilasillinen oli täysin ansaittu.

Mä en vihaa mitään mä en vihaa mitään

Olen niin pettynyt itseeni.

Niin monet kerrat oon luvannut ottaa itseäni niskasta kiinni ja olla lähettämättä enää yhtäkään viestiä siihen mustaan aukkoon josta ei varmasti saa vastausta. Viive on parhaimmillaankin muutaman päivän luokkaa, ja silti sitä vaan tarttee kiduttaa itseään ja yrittää sopia tapaamista kuuromykkäsokean kanssa.

Miksi ihmisen pitää retkahtaa niin täysin, vaikka toisen fiilikset selvästikin vaan viilenee viilenemistään? Mikä siinä saavuttamattomassa on niin saatanan vastustamatonta? MIKS me hämmennetään vääriä kattiloita? Miks pitää vastata kivasti jos ei oikeesti kiinnosta? Miks jonkun toivottoman Toivon pitää olla niin täydellinen tyyppi ettei heikko nainen vaan voi muuta kun kiertää ympäri pikkusormea, jota ei oo tähän suuntaankaan heilautettu n. iäisyyteen? Haloo, missä on itsehillintä, itseluottamus, ylpeys?

Kiva kiitti moi, kaivan itselleni haudan enkä tule sieltä pois ennen kuin tässä maailmassa on yhtään oikeudenmukaisuutta tai edes mikrogramma järkeä.

Rest in pieces tyhmä tyhmempi tyhmin.

Mut PS. oot itse ihan samanlainen, joten stfu.

Me ei kuolla koskaan

On se nyt kumma, kun ei edes junassa saa olla rauhassa, mietti Terttu seisoskeltuaan yhdeksän tuntia velvollisuuksien velvoittamana ja hypättyään reporankana pieneen loosiin katse visusti ikkunasta pimeyteen suunnattuna. Vähän omaa vikaa oli itsessäkin, pakko myöntää: humalaiselle nuorelle suomalaismiehelle ei kannata antaa pikkusormea (vastata avoimesti esitettyyn kysymykseen, mahtaako juna pysähtyä hran määränpäässä), jollei halua menettää koko kättä (ko. asemalle asti laadukasta keskusteluseuraa, eikä toivoakaan hengähdystauosta).

Ensin ruodittiin Tertun elämä, sitten Suomen politiikkakoukerot ennen uppoutumista hran rakkauselämään ja sen vastoinkäymisiin. Parisuhteessa olevan hoidon mustasukkaisuutta eksän suhteen, raskauksia, keskenmenoja, riitoja. Koko matkan aikana en esittänyt yhtäkään kysymystä, mutta tämä miekkonen oli onneksi hyvin oma-aloitteista tyyppiä, joten kiusallisia hiljaisuuksia ei päässyt syntymään. Eh-heh.

Vaikka keskustelutuokiomme olikin hyvin yksipuolinen allekirjoittaneen tyytyessä lähinnä myötäileviin hymähdyksiin ja eilisviinan tuoksun välttelyyn, onnistuin tekemään niin hyvän vaikutuksen että herra junan pysähtyessä tiedusteli nimeä ja muita yhteystietoja ja oli jo raapustamassa omaa numeroaan annettavaksi. Jostain kumman syystä passasin ja olin sekoittamatta omaa lusikkaani tähän soppaan.

Pahoittelut kanssamatkustajille tämän kaverin jutteluhalun ylläpitämisestä!

Tää tapaus oli kuitenkin aika merkityksetön, sillä omaan rauhaan uppoutumishalulle oli syynsä.

Päivällä nimittäin alkoi yllättäen heikottaa. Sydän hakkasi epätahtiin, kasvoja kihelmöi, tuskan hiki nousi iholle. Puhuminen oli takeltelevaa, katse harhaileva ja tuntui että jalat pettävät alta hetkenä minä hyvänsä. Suu vääntyi hermostuneeseen hymyyn ja silmät uppoutuivat toisiin.

Törmäsin Toivoon ja Toivon puolustuskyvyttömäksi ja täysin paljaaksi tekevään katseeseen. Sen pienen hetken jälkeen olo oli taas ihanasti sekaisin.

Olisin voinut kapsahtaa kaulaan enkä irrottaa koskaan.