Täällä taas! Tää marraskuu ei oo ollenkaan niin kurja mitä marraskuulta vois odottaa. Johtunee pääosin viiksistä, mutta en voi olla väittämättä, etteikö kivojen miesten kohtaaminen vaikuttaisi fiilikseen. Totta hitossa vaikuttaa!
Mulla oli tyngähkön juttusarjan luonnos odottelemassa loppuunkirjoittamista, mutta totesin ettei se nyt ollut niin kovin järisyttävä että olisi kannattanut jakaa. Järisyttävää sen sijaan oli ko. luonnoksen insertti:
Vielä kolmas osa tätä n. 30 tunnin trilogiaa. Sitten riittää, mikäli vanhoihin merkkeihin on luottaminen. Hiljaiseloa siis mitä todennäköisimmin jälleen luvassa.
Eipä tällä kertaa vanhat merkit olisi voineet olla enempää väärässä!
Ok, mitään älyttömän merkittävää metakkaa ei tähän eloon mahdu, mutta hei. Ajatelkaapas hetki elämänne suurinta rakkautta. Tai ennemmin ihastusta, semmoista monivuotista saavuttamatonta kaihon kohdetta. Sitä tyyppiä, jonka kanssa vietit paljon aikaa koska teillä oli yhteisiä harrastuksia ja kavereita, olitte samassa koulussa/työpaikassa ja melkein tekis mieli puhua ystävyydestä. Just sitä, jonka kanssa kipinät on lennelleet ihan ensitapaamisesta lähtien, mutta joka on se elämäsi kielletyin hedelmä. Se päiviesi auvoisa valo josta et oo kuullut mitään pitkiin aikoihin, koska molemmilla on ympyrät ja asuinkaupungit vaihtuneet.
Oot jo oikeestaan päässyt yli koko ihmisestä, ja se tulee sun mieleen enää äärimmäisissä tilanteissa.
No, jotenkin ajatukset ihan tavallisena hetkenä ajautuu muistelemaan, kuinka sillon joskus tuli avauduttua koko tunteiden kirjosta tälle onnettomalle poikarukalle. Naurattaa ja hävettää samaan aikaan, vähän pistää sydämestä joku määrittelemätön tunne. Sua vähän rupee kiinnostamaan, mitä tälle tyypille nykyään kuuluu, ja pienen facebook-google-surffailun jälkeen oot aika hyvin kartalla. Ai että kun se on vaan komistunut tässä vuosien mittaan. Pakko vähän hymyillä takaisin.
Palaat maanpinnalle ja arkeen.
Menee tunti, pari. Inboxiin napsahtaa viesti.
Siltä.
Edellisestä jutustelukerrasta on pari vuotta. Ja kun nyt jutellaan, tuntuu kun mikään ei ois muuttunut. Perspektiivi ja mittasuhteet on mukautuneet omaan koloonsa, mutta muuten samat jutut ja samat fiilikset kytee edelleen jossain sisäelimissä.
Taas saa tuntea itsensä teinitytöksi, viimeistään siinä vaiheessa kun puhutaan kuinka kiva ois nähdä.
4 kommenttia:
Mä tiedän miten tää päättyy..
Seuraavaksi huomaatkin jo, että sovittelette yhteen aikatauluja ja järjestätte yhteisen viikonlopun/lomaviikon. Tapaamisen aikana kesken kevyiden ystävyyskeskusteluiden mies paljastaa kuinka hän on kaivannut sinua. Ujoina paljastatte toisillenne vuosia sitten roihunneet tunteenne.
Vanhat tunteet nousevat pintaan ja pieni toivon kipinä syttyy sisälläsi.
Yhteinen aikanne huipentuu yhteiseen pohdiskeluunne siitä, voisiko vihdoinkin olla "teidän aikanne". Ehkäpä nyt on viimeinkin, kaikkien näiden vuosien jälkeen, koittanut aika lyödä hynttyyt yhteen ja aloittaa yhteinen elämä.
Eroatte haikeissa tunnelmissa ja lupauksia jaellaan puolin jos toisin.
Tämän jälkeen et kuule miehestä enää yhtään mitään.
Tää kuulosti asiantuntijan kommentilta, taisi liippaista ikävän läheltä?
Kaava on erittäin todennäköinen, ja sopisi tähän herraan varsin hyvin. Vähän epäilen kyllä, ettei me siihen tapaamiseen koskaan päädytä, ainakaan tossa mittakaavassa. Saatetaan nähdä, jutella pari tuntia jossakin kuppilassa jotain yleispätevää ja sen jälkeen hypätään suoraan viimeiseen kohtaan.
Toisaalta se voi olla ihan vaan hyväkin juttu. Menneet ei ihan suotta oo menneitä.
Jep, kommentti saattoi perustua tositapahtumiin. Mutta tuossakin tapauksessa on omat hyvät puolensa. Joskus on vaan parempi päästä kertomaan omista tunteistaan, paljastaa omat ajatuksensa toiselle ja saada vastakaikua. Onhan se aina kivaa huomata ettei olekaan ollut tilanteessa yksin.
Tosin katoamistemput eivät koskaan ole paras vaihtoehto päättää tilannetta, mutta asiaa voi myös katsoa elokuvamaailmasta opittujen vaaleanpunaisten lasien läpi : on parempi elää edes pieni hetki toisen kanssa kuin kokonaan ilman.
Aika kultaa muistot ja ensikerralla osaan varoa mihin soppaan lusikkani upotan. :D Toivon toki ettei sulle Terttu kukaan päädy tekemään katoamistemppua. Jos näin käy niin olen valmis osallistumaan sakinhivutukseen ja antamaan herralle kuonoon. ;)
Ihan totta toi vaaleanpunalasiteoria, kuorrutettuna vielä sillä että meressä on lisää kaloja, taivaalla tähtiä ja kaikella on merkityksensä ymsblabla! Ihan kasvattavia nääkin tilanteet on.
Ja mahtavaa! Oon vastavuoroisesti käytettävissä, mikäli omat suhteesi vaatii voimakeinoja. :D
Lähetä kommentti