Jatketaan eilisessä tekstissä aloitettua juttusarjaa aiheella "Miehet, jotka ilmaantuvat hämmentämään elämääni samalla kellonlyömällä". No siis, lähestulkoon.
#2 Entinen ihastus, Matti
Yläasteihastukset,
nuo elämänkaaren vatsanpohjaa kutkuttavimmat olennot. Olen aina ollut
herkkä ihastumaan, mutta teini-iässä ihastumiset olivat eittämättä
pitkäkestoisimpia ja hullaannuttavimpia. Yksi saavuttamattomista sykähdyttäjistä oli pari
vuotta vanhempi Matti. Tutustuessamme hän seurusteli, oli pitkässä
suhteessa ja hyppäsi sen perään seuraavaan. Muistan ikuisesti erään yön joka olosuhteiden pakosta nukuttiin samassa kapeassa sängyssä, vaikka enhän mä jännitykseltäni mitään saanut nukuttua. Kyllä te sen fiiliksen tiedätte, kun on vaan pakko tuijottaa, virnuilla ja olla hengittämättä ettei vahingossa hipaise toisen kehoa tai tipahda sängynreunalta.
Yläasteen jälkeen ei olla moneen vuoteen oltu oikein missään tekemisissä, välillä vaihdettu muutama sana, mutta edellistä tapaamiskertaa en kuollakseni pysty muistamaan.
Nyt tosin muistamiseen tuli helpotusta, ja sormilla voikin laskea päiviä vuosien sijaan. Jälleennäkeminen oli hämmentävä, lisäkutkutusta asiaan toi molempien sinkkustatus. Alkuun juteltiin niin kuin silloin ennen, myöhemmin illalla otettiin vähän kädestä kiinni. Olosuhteet johdattelivat meidät jälleen samaan sänkyyn, niin kuin silloin ennen. Mutta edelliskerrasta poiketen tällä kertaa tulin kaapatuksi kainaloon, ja kumpikin uskalsi koskettaa. Silitellä ja olla ihan lähellä.
Ihan uskomatonta millainen fiilis tällaisesta kohtaamisesta tuleekaan. Ihan kun aikaa ei olis kulunut yhtään, ihan kun oltais oltu taas viistoistvee. En muista koska ois ollut noin ihanaa nukkua toisen lähellä.
Tältäkään en nyt kuitenkaan mitään sen kummempaa odota, koska vaikka nostalgiatrippi olikin melkoinen, ymmärrän hyvin sen mahdottomuuden mitä tämä koko asetelma pitää sisällään. Oon ottanut vähän realismia sisälleni asumaan. Kun en vaan oo enää se viistoistvee.
Unta kohti liukuu sittemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti