sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Ajatellaan aina kahta poikaa kerrallaan

Pikaista yöllistä tilanteen päivittelyä. Tässä onkin kaikennäköistä.

- Unton kanssa yhteydenpito(kin) on hiipumaan päin, enää ei olla välttämättä edes päivittäin tekemisissä, eikä viestien sisältökään ole yhtä innokasta kuin alkuun. Joka on ihan ok, luulen että tässä oli kyse tällaisesta pikaromanssista, joka päättyy yhtä nopeasti kuin alkoikin. Ei nyt vielä vietetä hautajaisia, mutta kyllä tämä ihan piristävä tapaus kuitenkin on ollut, ja kaikin puolin kiva! Ei pahoja jälkimakuja.

- Vietettiin tässä Pirkon ja Viljamin kanssa laatuaikaa yhdessä, ja kyllä mä luulen että tääkin juttu saadaan ihan toverillisella tasolla pidettyä. Ainakin näin kun molemmat oltiin selvinpäin. Pitänee pitäytyä siinä, että tavatessa aina jompi kumpi ainakin on, niin pysyy hommat sivistyneenä. Tosin luulen, että tässä tapauksessa friendzone kehittyy varsin pikaisesti oikeisiin mittoihinsa nyt kun ollaan enemmän alettu hengailemaan. Ja tääkin on erittäin hyvä juttu!

- Puntaroin pitkään lähtöä yöhön kun en saanut ketään seuraksi, mutta lopulta päädyin lähtemään, koska täällä aina törmää tuttuihin. Ei tehnyt ilta poikkeusta, tapasin tuttuja vanhasta kotikaupungista ja koulusta. Siinä heidän kanssaan jutellessani huomasin Astronautin istuvan selkämme takana. Hän vilkuili ja hymyili suuntaamme, ja näytti aivan järkyttävän syötävän suloiselta!

Sopivassa välissä tanssilattialta poistuessa ohimennen kysäisin Astronautin (jännä muuten, että kaikki muut bloginimet on ihan oikeita nimiä ja tää on tämmönen...) kuulumisia, ja nyt vuorostaan hän pyysi minua liittymään seuraan. Ei tarvinnut kahdesti käskeä, ja siinä sitten vietinkin loppuajan keskustellen. Sain hieman selvyyttä aikaisempiin sekavuuksiin ja Astronautin vaikeiluun (naiseenhan ne tietysti liittyi, mihinkäs muuhunkaan), ja selvisi myös että hän taitaa oikeasti olla vähän kiinnostunut musta. Tai ainakin melkoisen hellyydenkipeä, reppana pieni koiranpentu.

Tällä kertaa ei edes suukoteltu, halattiin vain useamman kerran pitkään. Lähdin jälleen kiltisti kotiin nukkumaan, ja hän huikkasi vielä soittelevansa. Saa nähdä näinköhän käy, mutta voi miten hirvittävän söpö ja kiva se oli! Kannatti lähteä!

Ei kommentteja: