Ju-han-nus. Täällä sitä kirjoitellaan keskikesän juhlinnan tuoksinassa. Tää on todella legendaarinen ensinnä mainittu, sillä istun tällä hetkellä yksin kotona, puoli pulloa punaviiniä huivissa. Legendaarinen (omalla kohdallani) siksi että a) juhannus yksin ja b) viiniä yksin. Joku vois sanoa, että surullista, mutta mitä vielä: tässä mä lattialla vuorotellen joogailen ja kirjottelen punaviinin syventämiä ajatuksia ylös kuin taiteilijat ikään. Mikä vois olla boheemimpaa!
Kyllä tää oikeesti on vähän surullista. Koska
a) mua ei kutsuttu mihinkään muualle kun eksän mökille, jossa olis paljon kavereita, mutta joku roti nyt sentään hei, varsinkin kun kutsut satelivat ihan muualta kuin juhlien isännältä, ja
b) ainoa joka tarttui viime hetken epätoivoisehkoon juhannusseuranhakuilmoitukseeni oli edellisessä tekstissä ohimennen mainittu eräs-liian-helppo-kesäkolli, joka olisi samantien pakannut kimpsunsa ja tullut viihdyttämään minua, mutta jota en vaan pysty näkemään, koska tämän seurassa järjettömät alemmuuskompleksit on itseisarvo. Naisena olo on saatanasta, viimeistään siinä vaiheessa kun itse tiedostaa omien vatsapoimujensa laajenneen suuremmaksi kuin ikinä. Miks sellaisesta tarvitsee välittää, kysyn vaan? Tarvitsee vaan.
Ehkä hivenen kärjistetyt kohdat, mutta molempiin pätee kohta: onneksi on hätävaleet! Paitsi ettei sellaista tarvinnut ensimmäiseen käyttää. Öö, ihan loistava teoria. Syytetään järjettömästä tajunnanvirrasta järjettömän hyvää viiniä, joka on pakko juoda loppuun, koska se on niin hyvää. Ja oishan sitä tietty voinut olla itsekin vähän aloitteellisempi jo ennen tätä päivää. En mä oikeesti oo niin yksinäinen että tää tilanne ei ois ollut vältettävissä. Kyllähän esim. edellisen tekstin SE#2 oli kovasti kiinnostunut suunnitelmistani ja korosti kuinka omat suunnitelmat on vielä ihan auki. Ehkä mä oikeesti halusinkin olla yksin?
Tää on kyllä aivan turha teksti, varsinkin tässä vaiheessa pulloa. Jäljellä vielä vajaa puoli litraa. Mistähän sitä vielä tänään itsensä löytää? On taas vähän turhan spontaani olo ollut koko päivän. Todennäköisesti peiton alta, todennäköisesti ihan yksin, todennäköisesti poistumatta hetkeksikään seinien ulkopuolelle.
No, kerrankos sitä näinkin! Sääli että kello on niin paljon ettei enää voi laulaa, hirveesti laulattais. Naapuribaarissa olis kyllä karaoke...
- Terttu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti